Sanomanetti.fi  -  tiistaina 22. helmikuuta 2005  - etusivu - nro 312 

Sanomanetti tänään tiistaina 22.02.2005.
Kuva: Pertti Manninen. "1-vaihe kohta valmis!"
LUKU 1:
"KANSANVALTA EI TOIMI JOS KANSA EI TIEDÄ."

Lehdistötiedote kirjan ilmestymisestä 05.11.2003.
MARTTI VALKONEN
Journalismin salat I:
SANANVAPAUS KAUPPATAVARANA

Luku 1:
KANSANVALTA EI TOIMI, JOS KANSA EI TIEDÄ
+ Tekstimainontaa
+ Keskustelun vaarat
+ Makasiinimarkkinat
+ Kaikille kaksi kerrosta lisää
+ Tiedon salaamista
+ Lehti kiistää vaalituloksen
+ Kiasmaa syynättiin, Sanomataloa ei
+ Ruotsiksi saa kritisoida
+ Kenen Helsinki?
+ Yhteinen alue menee Erkolle
+ Perheyhtiö SanomaWSOY
+ Valtakunnan nokkimisjärjestys
+ Poikkeusasioita
+ Toimituksellista käytäntöä
+ Hurskastelun huoneentaulu

Saatesanat

On vaikeaa nostaa julkisen pohdinnan kohteiksi aiheita, joista lehdistö, sen omistajat ja päätoimittajat, eivät halua keskustella. Yksi näitä hankalia ja keskeisiä teemoja on sananvapaus ja sen valvonta. Keskustelun pitäisi juuri nyt ryöpytä sananvapaudesta, sillä eduskunta käsittelee syksyllä 2002 uutta sananvapauslakia, joka korvaa vanhan tsaarinaikaisen ja monta kertaa paikatun lain.

Sanomalehtien kustantajat eivät ole kiinnostuneita keskustelusta, koska heillä on jo sananvapaus, jota he käyttävät kuin muutakin omaisuutta, kasvattaakseen sitä edelleen. Tämän hetken tila vanhan lain väistyessä on epätodellinen: Lehdissä julkaistujen ilmoitusten täytyy olla totta mutta toimituksellisen tekstin ei tarvitse. Toimitukset voivat silti väittää kaikessa rauhassa, että tekstit ovat tosia ja lehdenomistajien ja päätoimittajien yhteinen etujärjestö Julkisen sanan neuvosto saa päättää, mikä on totta ja rehellistä.

Uuden sananvapauslain valmistelu on tapahtunut alan suppeissa piireissä pimennetyin lyhdyin. Lehdistö ei ole erityisemmin vaivautunut pohtimaan esityksestä annettuja lausuntoja. Kustannusyhtiöt eivät julkaise uutta lakia käsittelevää kirjallisuutta, koska vaikea ja ongelmallinen asia ei kiinnosta maksavaa yleisöä.

Alan järjestöjen lausunnot lakiehdotuksesta kertovat, että lehdistö haluaa ottaa lakisääteisesti itselleen oikeuden päättää sananvapauden käytöstä. Lehdistö on sananvapauslain kohdalla kuin pukki kaalimaan vartijana, yhtä aikaa todistaja ja tuomari omassa asiassaan. Uutta lakia säädettäessä vaara väestön eriarvoisuuden lisääntymisestä kasvaa.

Uusi joukkotiedotusta koskeva laki on ennen kaikkea laki journalismista. Se määrää sananvapauden käytön ehdoista varmaankin seuraavan puolen vuosisadan ajan, joten lain käsittely on merkittävä asia. Se on erityisen merkittävä taloudellisessa mielessä, sillä sananvapaus on muuttunut perustuslaillisesta jokamiehen oikeudesta joukkotiedotuksen kentällä omaisuusarvoksi, tuotantovälineeksi, jonka avulla voidaan tehdä rahaa ja hankkia vaikutusvaltaa erioikeuksin muun yhteiskunnan kustannuksella.

Sananvapauden aineellistamisen myötä journalismi on muuntunut yhteiskunnallisesta keskustelusta ja vallanpitäjien vahtimisesta kaupalliseksi vapaapainiksi, jossa säännöt ja normit ovat silmänlumetta.

Maailman muuttumisen myötä sananvapauskäytäntö on muuttunut ja se on muuttanut tiedotusvälineitä, lehdistöä ja televisiota sekä kehittänyt uusia välineitä kuten internetin. Journalismi on muuttunut ja antanut periksi kaiken läpäisevälle kaupallisuudelle.

Moderni journalismi on jotakin aivan muuta kuin väistyvä sananvapauslaki otaksuu, eikä nykyjournalismi enää tunnusta vanhaa moniarvoisten läntisten demokratioiden sananvapaussopimusta, jossa lehdistö eli neljäs valtiomahti toimi kolmen virallisen valtiomahdin vahtikoirana ja käytti siinä virassa vastuullisesti laajennettua sananvapautta.

Journalismin muutos tiedonvälityksestä viihteeksi kiihtyi 1980-luvun loppuvaiheilla samalla innolla kuin aikoinaan ryhdyttiin kultaisen vasikan valuun. Yleistermi MEDIA on korvannut kelvollisen sanan LEHDISTÖ.

Markkinamiehiltä on siepattu iskevää terminologiaa, joka viihteellisenä kulissina peittää sisällön ohentumisen ja kriittisen otteen katoamisen. Sanojen merkitysten muutosta kuvaa Ylen aamutelevision muuan teema torstaina 11.4.2002: Aamun painetussa televisio-ohjelmassa asiaa mainostettiin mediakeskusteluna, mutta kun hetki koitti, juontaja esitteli pienen porukan, joka oli kokoontunut keskustelemaan uusista musiikkivideoista.

Journalismin muutos kuuluu asiaan, sillä se ei voi eriytyä maailman muusta muutoksesta. Tämän hetken journalismi on arvotonta, koska vallanpitäjien vahtikoiraksi perustettu lehdistö onkin nyt itse etuoikeutettu osa vallanpitäjiä eikä muuttunutta tilannetta vastaavaa uutta yhteiskuntasopimusta ole vielä ehditty tehdä. Uudenlainen journalismi ja media ovat viihdeteollisuutta, joka hyödyntää lehdistön vanhaa oikeutta kollektiiviseen sananvapauteen. Siihen vedoten se tekee painokoneillaan rahaa ilman tuotevastuuta, mikä sitoo muun teollisuuden ja talouselämän käsiä.

Suomen kaltaisessa pienessä maassa monopoliasemaa tavoittelevat suuret mediatalot hallitsevat alan markkinoita painamisesta ja julkaisemisesta aina alan opetuksen vahtimiseen siten, ettei juuri kukaan tiedotusaloilla toimiva uskalla avata julkisesti suutaan työpaikan menettämisen pelossa. Teknisesti edistyvä ja aineellisesti rikastuva Suomi köyhtyy henkisesti mediamoguleiksi muuttuvien lehdenomistajien otteessa. Uudelta sananvapauslailta on voitava odottaa täyden vastuun periaatteen palauttamista laajennetun sananvapauden hyödyntäjille joukkotiedotuksen kentällä.

Helsingissä 16.9.2002

Martti Valkonen

.....

Tämä kirja on ilmestynyt Internetissä:
www.journalismi.info

Copyright 2003: Martti Valkonen
Kirjan tekstin kaupallinen kopioiminen
ilman tekijän lupaa kielletty.

Sisällysluettelo:

SAATESANAT

1. “KANSANVALTA EI TOIMI JOS KANSA EI TIEDÄ.”
2. “SOTA ALKAA KUN KAMERA KÄY.”
3. "TOTUUDESSA EI OLE KAUPALLISUUDEN VAATIMAA DRAMATIIKKAA."
4. “KUULLA ON YHTÄ KUIN LUULLA.”
5. “JONKUN PITÄÄ KERTOA, JOS KEISARILLA EI OLE UUSIA AATTEITA.”

Martti Valkonen

Copyright 2002: Martti Valkonen
Kirjan tekstin kaupallinen kopioiminen
ilman tekijän lupaa kielletty.

LUKU 1:
"KANSANVALTA EI TOIMI JOS KANSA EI TIEDÄ."

"Kun kirjoitatte Sanomatalosta, pankaa aina sen eteen jokin kiittävä adjektiivi", opasti vastaava päätoimittaja Janne Virkkunen toimittajiaan eräänä maanantaiaamuna syksyllä 1998 Helsingin Sanomien keskustoimituksen aamuneuvottelussa.

Sunnuntain lehdessä oli ilmestynyt rakenteilla olleesta Sanomatalosta jossakin määrin kriittinen tai paremmin sanottuna vain laimeasti ylistävä juttu ja päätoimittaja koki muuttaa asiaa yhtiölle mieleisemmäksi. Talon arvostelu olisi voinut antaa puhtia helsinkiläisille, jotka olivat jo ihmetelleet, miksi yksi Suomen tasavallan keskeisiä paikkoja oli annettu vaivihkaa yksityisen yhtiön rakennuspaikaksi. Sellainen julkinen paraatipaikka demokratiaa ja kansanvaltaa symboloivan parlamentin edessä kuuluu kaikissa pääkaupungeissa valtakunnallisesti tärkeiden, kansakunnan yhteisiä tehtäviä hoitavien julkisten rakennusten paikaksi.

Ohjeistuksellaan Virkkunen rikkoi Journalistin ohjeita, aiemmalta nimeltään Toimittajan eettisiä ohjeita, kun hän käski toimittajiaan käyttämään uutissivujen palstatilaa lehtiyhtymän omien taloudellisten ja valtaetujen edistämiseksi. Monella tavalla hyvän, joskus jopa erinomaisen sanomalehden päätoimittaja rikkoi läntisen journalismin sääntöjä tavalla, joka murentaa vakavasti lehden luotettavuutta.

Helsingin Sanomat on se Helsingin paikallislehti, jonka tulisi läntisen moniarvoisen lehdistöteorian mukaan ajaa kaupunkilaisten etuja virkavaltaa ja poliittisia ja talouselämän päättäjiä vastaan. Journalistisen tehtävänsä sijaan lehti ajoi omistajansa Sanoma-yhtymän, nykyisen SanomaWSOY-pörssiyhtiön, taloudellisia etuja ja valtapyyteitä. Lehti ei nostanut äläkkää edes kesken Sanomatalon rakentamisen tapahtuneesta korkeuden kasvattamisesta kahden kerroksen verran ja leveyden lisäämisestä vastoin alkuperäistä asemakaavaa, tuskin edes kirjoitti asian vaatimaa näkyvää uutista saati julkaisi sellaisesta uutisesta väkisinkin johtunutta keskustelutulvaa. Sanomalehti ei ole julkaissut pääkirjoituksia asemakaavan rikkomista vastaan. Yksikään lehden kolumnisteista ei ole kirjoittanut kansakunnan eikä helsinkiläisten puolesta suuryhtiötä vastaan. Kukaan lehtiyhtiössä ei ole noudattanut moniarvoisen läntisen journalistisen perinteen velvoituksia.

Helsingin keskustassa eduskunnan edessä hallitsevalla paikalla olevan tontin hankkimisesta alkaen kaupungin valtalehti vaiensi pumpuliin kaiken taloa koskevan kriittisen keskustelun. Päätoimittajan käsky kiittää ja kehua Sanomataloa kaikissa yhteyksissä oli selkeä osoitus yleisen mielipiteen määrätietoisesta manipulointihalusta.

PIILOMAINONTAA

Journalistiselta kannalta katsottuna Helsingin Sanomien toiminta 90-luvulla ja etenkin sen loppuvuosina on esimerkki tiedotusvälineen vaikenemisesta omistajansa etujen ajamiseksi. Lehdistöneuvos Antero Okkosen kirjoittama journalismin perusoppikirja Toimittajan työ sanoo yksiselitteisesti, että sanomalehdistön keskeisiä tehtäviä on toimia poliittisten ja taloudellisten vallanpitäjien vahtikoirana: "Lehdistön tehtävänä on hallitsevien valvonta ja arvostelu."1) Okkonen johti vuosikymmeniä sitten Sanoma Osakeyhtiön toimittajakoulua ja hänen oppikirjansa oli alan opiskelijoiden kultainen ohjekirja, jota koulussa luettiin hartaasti. Nyt hänen aiemmat oppilaansa ovat kääntäneet opetukset päälaelleen.

SanomaWSOY-yhtymän kannalta Janne Virkkusen päätoimittajakauden toistaiseksi suurin saavutus on ollut Sanomatalon uittaminen Helsingin keskustaan Suomen tasavallan paraatipaikalle ilman vastalauseita. Estämällä avoimen keskustelun johtamassaan lehdessä hän on auttanut lehtiyhtymää hankkimaan lyömättömän taloudellisen hyödyn ja poliittisen vallan kasvuvivun.

Helsingin Sanomat on käyttänyt uutis- ja kommenttisivujaan piilomainontaan ajaakseen SanomaWSOY-yhtymän taloudellisia etuja. Liikemiehenä Virkkunen on jo ansainnut kultaisen kädenpuristuksen, mutta hän saattaa jatkaa epäjournalistista toimintaansa ja yrittää estää loppuun saakka keskustelun myös Sanoma Osakeyhtiön optiosta toiseen suureen liiketaloon eduskuntatalon edessä Töölönlahden alueella. Hän on vienyt sanomalehtensä juuri sille lehdistönvapauden väärinkäytön tielle omistajien omien etujen ajamiseen, mikä Yhdysvalloissa pelästytti 1947 lainsäätäjät muuttamaan lakeja yhteiskunnan suojelemiseksi lehdistöparoneja vastaan.

Väärinkäsitysten välttämiseksi on varmuuden vuoksi tehtävä journalistinen rajankäynti. Päätoimittaja on toiminut kuin liikemies, kuin Sanoma-yhtymän toimitusjohtaja, jonka työnä on ajaa yhtiön taloudellisia etuja. Päätoimittajan journalistiset tehtävät ja velvollisuus ovat tietenkin toisenlaisia ja aika usein vastakkaisia liikemiehen toimenkuvalle.

Päätoimittaja olisi voinut läntisen journalismin sääntöjen mukaan aivan hyvin kirjoittaa kuvallaan varustetun kolumnin tai pääkirjoituksen ja kertoa siinä lehden mielipiteenä, että Sanomatalo ansaitsee koko kansan saumattoman ihailun. Se olisi ollut journalismia. Sen sijaan läntisen journalismin säännöt eivät hyväksy sanomalehden sivuille uutis- ja reportaasiteksteihin upotettua piilomainontaa.

Sanoma Osakeyhtiö olisi voinut moitteetta julkaista henkilökunta- ja asiakaslehdissään Sanomatalon ylistystä loputtomasti tai yhtiö olisi voinut maksaa Helsingin Sanomiin ilmoituksen kehuakseen taloa, mutta käsky ylistyksen sujuttamisesta tekstipalstoille oli piilomainontaa ja rikkoi läntisen journalismin vaatimuksia.

KESKUSTELUN VAARAT

Keskustelun sijaan Helsingin Sanomat harjoitti palstoillaan poikkeuksellista kyynisyyttä lukijakuntaansa kohtaan, kun se vastauksena Helsingin kaupunkisuunnitteluseuran perustamiselle julkaisi seuraavan lyhyen jälkiartikkelin otsikolla "Lisää keskustelua":

"Helsinkiin perustetulle kaupunkisuunnitteluseuralle on syytä toivottaa lämpimästi onnea ja menestystä. Seura on oikealla asialla, kun se herättelee virka- ja luottamusmiehiä käymään nykyistä rakentavampaa keskustelua pääkaupungin kaavoitusratkaisuista. Seura on erityisesti suivaantunut Töölönlahden ja Kampin suunnittelusta, jota kaupunki jyrää eteenpäin kriittisiä puheenvuoroja juuri kuuntelematta. Demokratia kyllä näennäisesti toimii, mutta aito keskustelu ei."2)

Helsingissä juuri paikallislehden journalistisena ja yhteiskunnallisena tehtävänä on avata sivunsa julkiselle keskustelulle, mutta Virkkusen johtama lehti ei ole tehnyt sitä Sanomatalojen osalta, vaikka aiemmin Kiasman ja sitten musiikkitalon kohdalla se kertoikin kansalaiskeskustelun alkavan.3) Sen sijaan se pilkkasi päteviä ja hyvän ammattihistorian omaavia kriittisiä henkilöitä, jotka huolestuneina Helsingin keskustan pilaamisesta perustivat yhdistyksen ja julkaisivat kirjan Uhattu Helsinki päästäkseen käymään keskustelua, jonka iso sanomalehti on estänyt yhdessä muiden keskusta-alueen maanomistajien ja sellaisiksi pyrkivien kanssa.4)

Varsinainen parodia syntyi Helsingin Sanomien mainoskampanjasta, jonka iskulauseita saatiin talvella 1999 lukea kuukausikaupalla Helsingin raitiovaunujen ja bussien kyljistä. Yksi niistä kuulutti: "Kansanvalta ei toimi jos kansa ei tiedä." Tuo on demokratian toimivuuden kynnyskysymys, jonka joku lehdistönvapauden sisäistänyt neropatti Sanoma Osakeyhtiön mainososastolla tai kenties lehtiyhtiön palkkaaman mainostoimiston ideanikkari oli siepannut taitavasti mainoslauseeksi. Hän oli ymmärtänyt tiedon merkityksen kansanvallalle ja idealistisesti tai sinisilmäisesti luuli sanomalehden tähtäävän juuri siihen.

Sanomatalojen hankkeissa ja Helsingin keskustan suunnittelussa kansanvalta ei toiminut eikä kansa vieläkään tiedä kaikkea yhä edessä olevaa ja kulissien takana kabineteissa aivan ilmeisesti sovittua. Helsingin Sanomat on tosin julkaissut ahkerasti reportaaseja Töölönlahden ja Kampin kaavoituksesta ja rakennushankkeista. Niitä on vuosien varrella ilmestynyt kymmenittäin.

Lehti on juoksuttanut ministereitä, kansanedustajia, Helsingin kaupungin edustajia ja arkkitehtejä kotoa ja ulkomailta pitkin Mannerheimintietä, Töölönlahtea ja Pikkuparlamentin puistoa ja keskustellut heidän kanssaan milloin minkin rakennuksen sijoittelusta.

Keskustelut ovat koskeneet eduskunnan lisärakennusta, musiikkitaloa, hotellia, linja-autoasemaa, kaupunginkirjastoa, VR:n vanhoja tiilimakasiineja ja muita hankkeita, mutta nähdäkseni ei kertaakaan Sanoma Osakeyhtiön ensimmäistä jättiläishanketta Sanomataloa eikä toista Helsinki-Median uutta toimitaloa, jotka lehden mielestä ovat kaiken muuttuvan keskellä ainoat kiveen hakatut pysyvät asiat. Ilmestyneiden pitkien kirjoitusten määrä on niin suuri, että vellovaan massaan on ollut helppo hävittää se tosiseikka, että Sanomataloista on vaiettu ja vaietaan yhä.

MAKASIINIMARKKINAT

Jokseenkin kaikesta muusta lehti on kertonut ja asettanut kyseenalaiseksi, mutta ei omistajayhtiönsä suurhankkeista. Jopa lehtiyhtymän pääomistajaa ministeri Aatos Erkkoa on vastoin tapoja haastateltu Töölönlahden rakennussuunnitelmista. Erkko on saanut ehdottaa ruusutarhaa ja antaa sitä varten kaupungille taskustaan miljoona markkaa, satakuusikymmentäkahdeksan tuhatta kaksisataakahdeksan euroa ja viisikymmentäseitsemän senttiä, sekä vedota kaupunkilaisiin ja kaupungin johtoon, ettei aluetta rakenneta liian hätäisesti eikä liian tiiviisti. Lehti ei ole tullut muistuttaneeksi, että jos joku on rakentamassa hätäisesti tiiviitä jättiläishankkeita Töölönlahden alueelle ilman avointa julkista keskustelua, se on juuri Erkko ja hänen suuri kustannusyhtiönsä.

Uhattu Helsinki tuo esille erittäin kiinnostavia yksityiskohtia Sanomatalosta. Siihen lisättiin rakentamisen aikana kaksi kerrosta korkeutta alkuperäisestä asemakaavasta poiketen ja sitä levennettiinkin sivusuuntaan. Talon oli määrä olla ensin Kiasman ja sitten Postitalon korkuinen, mutta valmiina talo ylittää reippaasti molemmat ja jättää koollaan Eduskuntatalon varjoonsa.5) Selostaessaan lehtiyhtiön menettelyä Rakennuslehti kirjoitti: "Sanoma Oy:lle annettiin ilman julkista keskustelua Helsingin arvokkaimpiin kuuluva tontti Töölönlahdelta ja vielä optio toiseen tonttiin. Se paremmin kaupunki kuin Sanomatkaan eivät pitäneet tiedottamisen arvoisena sitä, että
rakennukseen myönnettiin jälkikäteen kahden kerroksen verran lisää korkeutta. Sanoma Oy:n toimitusjohtaja Seppo Kievarikin myönsi Hufvudstadsbladetissa, että kaupunkilaisille selvisi vasta rakentamisvaiheessa, kuinka suuri talosta todella tulee."6)

Vuotta aiemmin korkein hallinto-oikeus KHO oli käsitellyt Sanomatalon kaavavalitusta ja hyväksynyt sen äänin 4-1 hallintoneuvos Lauri Tarastin vastustaessa, kirjoitti Rakennuslehti. Sanoma Osakeyhtiö oli rakennusaikana ryhtynyt hakemaan lisärakennusoikeutta kahden kerroksen verran Helsingin kaupungilta. Toisin sanoen lehtiyhtiö haki lautakuntatasolta muutosta Helsingin kaupunginvaltuuston hyväksymään kaavaan ja sai sen. Sanomatalon piirustuksia muutettiin rakentamisaikana. Helsingin Sanomat ei pitänyt näitä muutoksia uutisen eikä polemiikin arvoisina, vaikka Helsingin keskustan avoimet maisemat pimennettiin kertaheitolla kaikilta tulevilta sukupolvilta nykyisin elävän lisäksi.

KAIKILLE KAKSI KERROSTA LISÄÄ

Käytännössä Sanomatalon lisätty ilmatila tarkoittaa, ettei kaupunginvaltuuston hyväksymillä kaavoilla ole sitovaa merkitystä. Helsingin keskustan kaikkia muita rakennushankkeita täytyy voida laajentaa samassa suhteessa, koska yhtä rakentajaa ja maanomistajaa ei saa asettaa erityisen suosikin asemaan. Tarasti korosti vastustaneensa lisärakennusoikeuden myöntämistä ennen kaikkea siksi, että sama oikeus täytyy antaa kaikille muillekin keskusta-alueen rakentajille. Helsingin Sanomat ei ole kirjoittanut tästä mitään.

Eduskunta on jo aloittanut lisärakennuksen tekemisen Pikkuparlamentin kolmioon Hankkijaa vastapäätä Paasikivenaukion tuntumaan. Sanomatalon ennakkotapauksen seurauksena on selvää, että eduskunta saa rakennusaikana lisätä uuden talonsa korkeutta kahden kerroksen verran ja laajentaa sitä jalkakäytävälle.

Eduskunnan johtajat tekevät huonosti työnsä elleivät he valvo veronmaksajien etuja ja hanki lisärakennukselle Helsingin kaupungilta samanlaisia kaavan ylitysoikeuksia. Sama koskee Rautatientorin varrella jo alkanutta ammattiliiton hotellihanketta: Ammattiliitolla on tietenkin yhtä hyvä oikeus saada hotelliinsa kaksi lisäkerrosta ja työntää ainakin erkkereitä jalkakäytävien ylle. Ammattiliiton jäsenistön on syytä vaihtaa liiton johtoa ellei se hanki liitolle vastaavia oikeuksia.

Aivan samaan tapaan loppukesästä 2002 rakenteille ehtineen uuden Kampin alueen kaikilla tontinomistajilla ja rakennuttajilla on oikeus muuttaa suunnitelmia rakennusaikana ja hankkia kaupungilta kahden kerroksen korkeuden verran lisärakennusoikeutta. Korkeuden lisäksi niillä on oikeus levittää talojaan jalkakäytäville. Ne saavat lisäoikeutensa vetoamalla SanomaWSOY:n hankkimiin lisäoikeuksiin. Lain edessä kaikki rakennuttajat ovat tasavertaisia eikä ainakaan Helsingin Sanomat voi ryhtyä kritisoimaan muiden rakennuttajien talojen paisumista.

Helsingin kaupunki tai korkein hallinto-oikeus eivät voi kiistää muiden rakennuttajien oikeutta, kun ne ovat aiemmin poikenneet säännöistä ja sallineet yhden rakennuttajan kohdalla erittäin näkyvät poikkeukset.

TIEDON SALAAMISTA

Lukijat pidettiin pimennossa myös uuden kaupunkisuunnitteluseuran julkaistua kirjansa. Esitellessään kirjan Uhattu Helsinki Helsingin Sanomat kehitti hyvin näppärän tavan kertoa uutinen ja pysytellä samalla hiljaa uutisesta. Näyttävä arviointi julkaistiin kaupunkisivuilla. Siinä mainittiin Kiasma ja Sanomatalo esimerkkeinä huonosta tontti tontilta etenevästä kaavoitusjärjestelmästä, mutta arvioija vaikeni kirjan terävästä, perustellusta ja täsmällisestä Sanomataloon ja Sanoma Osakeyhtiön toimintaan kohdistuneesta kritiikistä, joka koski muun muassa rakentamisaikaista rakennusoikeuden erittäin suurta lisäämistä.7) Lehti oli kertovinaan asiat kuvaillessaan kirjaa lavealti mutta salasi itseensä kohdistuneen oikeutetun arvostelun ja huomautukset. Lukijoilta pimitettiin kirjan selostuksessa ratkaisevan tärkeitä ja olennaisia tietoja. Pörssissä tällaista toimintaa nimitettäisiin sisäpiiririkokseksi ja siitä rangaistaisiin.

Edelleen Helsingin Sanomat onnistui runsaasti palstatilaa ja monen monia sivuja käyttämällä kääntämään julkisen keskustelun juuri ennen syksyn 2000 kunnallisvaaleja VR:n vanhoihin tiilimakasiineihin. Lehti tavallaan houkutteli vihreän liikkeen nuoret edustajat ja asuinympäristöstään kiinnostuneet ikääntyneet makasiinien ystävät käymään kansalaiskampanjaa ja osallistumaan. Makasiinien puolustuksesta tehtiin suuri mediatapahtuma ja kunnallispoliittinen kysymys. Makasiinimarkkinat onnistuivatkin manipuloimaan vaalikuumeen keskellä muuta julkista sanaa niin paljon, että yleisölle jäi kertomatta, että vaalien jälkeen lumekeskustelun haihduttua nuo VR:n tsaarinaikaiset makasiinit kutistuvat pelkiksi kynnyskiviksi toiseen suureen mediataloon, joka ennen pitkää ilmestyy alueelle kuin vaivihkaa.

Ranskalainen lehtimies, Le Monde Diplomatiquen päätoimittaja, professori Ignacio Ramonet kuvailee kirjassaan Median tyrannia tällaista tarkoituksellisen harhaanjohtavaa journalismia osuvasti: "Kuinka tänä päivänä salataan tietoa? Lisäämällä sen määrää: tieto naamioidaan tai paloitellaan niin, että sitä on saatavilla liian paljon sulatettavaksi, emmekä me edes huomaa kaivata puuttuvaa tietoa."8)

Helsingin Sanomien syötin nielaisi myös esimerkiksi Suomen Kuvalehti, jonka mukaan makasiineista tuli vaalivaltti, joka horjutti Helsingin perinteisiä valtarakenteita.9) Kuvalehti oli jo varhain nukahtanut journalistisessa vahtikoiran tehtävässään ja jätti käsittelemättä Sanoma Osakeyhtiön palatsihanketta ja poikkeuslupia eduskunnan edessä.

LEHTI KIISTÄÄ VAALITULOKSEN

Kunnallisvaalit menivät Helsingin Sanomien tonttihankkeiden kannalta kuitenkin kiusallisesti penkin alle. Hesari hermostui VR:n makasiinimarkkinoiden onnistumisesta vaaleissa yli odotusten ja kiisti selvältä vaalivoittajalta vihreältä liikkeeltä oikeuden puuttua sellaisiin asioihin kuin Töölönlahden kaavasuunnitelmaan. Lehti äityi herjaamaan demokratiaa vaalien jälkeen jälkiartikkelissaan "Kenen Helsinki?":

"Ministeri Osmo Soininvaara on esittänyt hämmentävän näkemyksen siitä, mitä vihreiden vaalivoitto merkitsee Helsingille. Hänen mukaansa vaalituloksen on heijastuttava monin tavoin kunnallispolitiikkaan. Muun muassa Töölönlahden kaavasuunnitelmat musiikkitaloineen, kirjastoineen ja makasiineineen pitää panna kokonaan uusiksi. Ellei niin käy, tapahtuu vaalipetos, Soininvaara sanoi.

"Suuret sanat eivät suuta halkaise, mutta vaalivoiton juovuttama ministeri taisi unohtaa, etteivät vihreät nousseet Helsingin suurimmaksi, vaan toiseksi suurimmaksi
ryhmäksi. Kaavoja on hyvä arvioida uudelleen voimasuhteiden muuttuessa, mutta demokratian pelisäännöillä. Vihreillä on 21 valtuustopaikkaa 85:stä. Vajaan neljänneksen kannatus ja viiden paikan lisäys eivät oikeuta puhumaan vaalipetoksesta edes silloin, jos valtuusto kävelee vihreiden yli."10)

Jälkiartikkeli osoittaa, miten journalistiset vastuut ja velvollisuudet ovat unohtuneet Sanoma Osakeyhtiössä. Lehti halusi kieltää demokraattisesti valitun valtuuston oikeuden käsitellä Töölönlahden rakentamista. Taustalla heijastuu varmuus siitä, että raha ratkaisee jo sovitun kaavoituksen. Aina syksyn 2000 kunnallisvaaleihin saakka
Helsinkiä oli hallinnut kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien akseli, joka oli savuisissa takahuoneissa siunannut myös Sanoma Osakeyhtiön kaavanvastaiset hankkeet. Vaaleissa vihreät ponnistivat toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja mursivat entiset valtakuviot.

Uuden valtuuston tehtäviin kuuluu ratkaista Töölönlahden kaavoitus, mutta Helsingin Sanomat näyttää vaativan, että asiassa edetään entisen ja historiaan siirtyneen voimakaksikon merkeissä. Jos Soininvaara lienee humaltunut vaalivoitosta, osoittaa jälkiartikkeli puolestaan, että Hesarin johto on humaltunut jo toteutuneesta tontista ja Sanomatalosta ja haluaa humalansa jatkuvan seuraavankin tontin verran. Suomalaisessa journalismissa on viime vuosina enää perin harvoin näkynyt vastaavaa vaalien ja demokratian halveksuntaa.

Hesari ajoi kirjoituksessaan omistajayhtiönsä etuja. Sen sijaan Iltalehti tavoitti moniarvoisen länsimaisen journalistisen otteen kritisoidessaan Helsingin kaupunginvaltuuston asettumista pelkäksi kumileimasimeksi keskustan suunnittelussa.11) Iltalehti huolehti samasta ongelmasta kuin kirja Uhattu Helsinki: valtuusto on aiemmin hyväksynyt keskustasuunnitelman ohjeet kokonaisuutena, mutta sittemmin se on toistuvasti pyörtänyt omat päätöksensä ja sallinut virkamiesten kaavoittaa aluetta tontti tontilta sen mukaan kuin hankkeiden taustavoimat ovat halunneet.

Kuvatessaan tapahtumien taustoja Helsingin kaavoituksen kriitikko arkkitehti Yrjö Sormunen muistutti moninkertaisista kulisseista, joita kaavoitusvirkamiehistö on rakennellut toistuvasti vastoin kaupunginvaltuuston päätöksiä. Niihin on kuulunut väite laajasta ydinkeskustaan tulevasta puistosta, josta enää on jäljellä vain ripe. Sormunen kiteytti vihreyden kohtalon näin: "Ainoa vihreä, mitä luvatulle ´vihreälle Töölönlahdelle´ todella jää, on se vihreä, mikä näkyy seteleissä."12)

Vaikeneminen ulottui Yleisradioon heti, kun musiikkitalosta tuli kiistakapula. Radio- orkesteri on musiikkitalon isäntiä ja Yle ajaa talon nopeaa toteuttamista. Ylen kanavilla ei suomen kielellä ole enää tohdittu puuttua Töölönlahden alueen kaavoituksen kritiikkiin vaikka ruotsiksi joitakin ohjelmia on tehty. MOT aloitti aikoinaan komeasti Sanomatalon puinnin mutta radioyhtiön omien etujen tullessa kulisseihin musiikkitalon myötä näyttää myös tutkiva MOT-toimitus joutuneen vaikenemaan. Journalismin epäonnistuessa varsinainen häviäjä on kansanvalta.

KIASMAA SYYNÄTTIIN, SANOMATALOA EI

Asioista tietävät virkamiehet ja Sanoma-yhtiön johtajat voisivat halutessaan kertoa helsinkiläisille Sanomatalon vaiheet. Erkko itse olisi hyvin voinut kertoa asian haastattelussaan erikoisliitteessä, joka julkaistiin talon valmistuttua. Pitäen salaisuudet ominaan hän ohitti monta vuotta jatkuneen kulissientakaisen kädenväännön vaiheet ja totesi viattomasti kuin pieni lapsi joulupukin käynnistä: "Pitkään oli keskustelua siitä, mihin Helsingin Sanomien uusi toimitalo tulee. Kaupunki tarjosi meille tonttia. Sitten tehtiin ostopäätös."13)

Juuri tuo lehteen painettu Erkon lapsellinen tokaisu osoittaa, ettei Helsingin Sanomien toimitus osaa tai uskalla harjoittaa aitoa läntistä journalismia ja tehdä esimerkiksi lehden omistajalle niitä välttämättömiä jatkokysymyksiä, joita haastattelijan täytyy aina inhottavasti viskoa, jotta journalismi täyttäisi tehtävänsä. Erkko käytti Helsingin Sanomia mainoslehtenään tuossa haastattelussa. Siinä toteutui jälleen moniarvoiseksi tekeytyvän journalismin paradoksi: lehdet pureutuvat yhteiskunnan laitapuolen tai valtaapitävän eliitin kilpailevan ryhmän ja opposition asioihin riepotellakseen ne turuille ja toreille taivasteltaviksi, mutta oman väen tavoitteisiin ja oikkuihin suhtaudutaan äärimmäisen kohteliaasti, vaietaan ja teeskennellään touhun olevan journalismia.

Muuan Helsingin kaupungin korkea virkamies on sanonut kaupungilla kiertävän tarinan mukaan: "Kaikkihan sen tietävät, että Erkko haluaa ne tontit sieltä eduskunnan edestä. Ja kun Erkko kerran haluaa, niin täytyyhän hänen saada ne!"

Sanomatalon synty on prosessi, joka kertoo, miten käytännön monopoliasemaan noussut sanomalehti pystyy manipuloimaan yleisöä, mitätöimään kansanvallan ja uhkaamaan demokratiaa. Prosessi osoittaa, mitä huonoja seurauksia yhteiskunnan koko toiminnalle voi koitua aidosti vapaan ja riippumattoman lehdistön puuttumisesta.

Sanomatalosta tehtiin päätökset laman aikana, mutta olipa keskustelu kaupunginvaltuustossa, muissa lehdissä, kaduilla ja kapakoissa miten kiivasta tahansa, Helsingin paikallislehti vaikeni siitä. Joku journalismin opiskelija voisi tehdä gradunsa tutkimalla lehdistön kirjoittelua Sanomatalosta, Kiasmasta, musiikkitalosta ja Helsinki-Median talosta. Silloin tulisi ilmi sekin, miten kaupungin johto oli aivan poikkeuksellisen tarkkana siitä, ettei eduskunnan ylväs kivilinna peity Kiasman taakse helsinkiläisten näkyvistä.

Kiasmaa vaadittiin siirrettäväksi kolmisen metriä suunnitellulta paikaltaan kohti Forumia, jotta eduskuntatalo olisi edelleen näkynyt koko komeudessaan Liisankadun parvekkeelle ja olohuoneeseen, josta kaupungin ylimpään johtoon kuuluvan henkilön isä oli aina tottunut katselemaan eduskuntataloa. Ja toden totta, vanhan herran vaatimus kantoi hedelmää ja Kiasmaa todella siirrettiin. Eduskuntatalo näkyi edelleen Liisankadun ylimpiin kerroksiin.

Kun Sanomataloa piirrettiin Postitalon ja Kiasman naapuriin, ei Liisankadulla asuva isä enää saanut ääntään kuuluville. Kaupungin korkea johtajisto piti suunsa kiinni ainakin julkisuudessa. Taide on vain taidetta ja se väistyy, mutta Sanomatalon rakentaja oli liian mahtava yhtiö ja ihmiset yhtiön takana aivan liian tärkeitä, jotta kukaan olisi päässyt enää sanomaan, ettei Sanomatalo saa peittää eduskuntataloa näkyvistä.

RUOTSIKSI SAA KRITISOIDA

Helsingin sanomalehdistä Hufvudstadsbladet ja Kauppalehti ovat selkeästi arvostelleet Sanomatalohanketta ja siihen liittyvää toisen jättimäisen lehtitalon optiota.

Jo ennakolta Hufvudstadsbladet vastusti Sanomataloa, mutta ruotsinkielinen haukku ei Suomessa kauas kanna. Suomessa saa ruotsiksi vastustaa aivan kaikessa rauhassa ihan mitä tahansa. Valtaväestön kielelle sitä ei yleensä käännetä, vaan täysi hiljaisuus vallitsee pahimpienkin madonlukujen jälkeen. Jos hurrit korottavat joskus liian epämukavasti ääntään, myöntää eduskunta rannikon ruotsalaisille rahat uuteen tarpeettomaan jättiläissiltaan jonnekin saariston sydämeen ja sillä kuitataan ongelmat pitkäksi aikaa. Suomenkieliset eivät kunnolla edes tiedä Hufvudstadsbladetin julkaisemista mielipiteistä, vaikka Helsingin Sanomat kuin kuriositeettina on pari kertaa siteerannut sen kriittisiä arvioita Muut lehdet --palstallaan.

Kauppalehti on nostanut profiiliaan viime vuosina, kun Sanomayhtiön optiotontin toteutuminen on alkanut tulla päiväjärjestykseen. Lehti vastustaa toisen tontin antamista eduskunnan edestä yhdelle ja samalle pörssiyhtiölle. Eräässä seuruu-uutisessaan optiotontista lehti kirjoitti: "Sanoman kiinteistöjohtaja Pekka Toropainen sanoo, että yhtiö tahtoo tonttinsa. Niin kauan kuin vuonna 1994 tehty sopimus on voimassa, Sanoma haluaa tonttinsa myöhempää laajenemista varten."14)

Myös Hufvudstadsbladet oli haastatellut Toropaista ja saanut samat vastaukset. Lehti totesi optio-oikeutta kommentoivan pääkirjoituksensa lopussa: "Vaikuttaa kohtuuttomalta, että Sanomat rakennuttaisi toisen suuren rakennuksen lasitalon lähelle ja saisi siten lopullisesti suhteettoman korkean profiilin Helsingin uudessa ydinkeskustassa. Viisainta olisi, että Sanomat itse katsoisi parhaaksi luopua sellaisista vaatimuksista."15)

Kun Ylen TV1:n MOT-ohjelma teki kriittisen puolituntisen Sanoma-talosta sen jo ollessa rakenteilla, Hesarissa elettiin kuin tulisilla hiilillä. MOT tuli ja meni ja lehdessä
huokaistiin helpotuksesta, kun esitetty arvostelu ei nostanut keskustelun myrskyä. MOT ei ilmeisesti kyennyt paljastamaan hankkeen taustoja ymmärrettävästi tai muut tahot eivät uskaltaneet jatkaa keskustelua. City-lehti sentään pilkkasi journalistiseen tapaan Sanomatalon omistajaa talon avajaisjuhlien jälkeen.16)

KENEN HELSINKI?

Noin puolitoista vuotta ennen kuin Helsingin Sanomat ivasi Soininvaaraa "Kenen Helsinki?" -otsikoidussa jälkiartikkelissaan oli Kauppalehti käyttänyt samaa otsikkoa, kun se kiinnitti huomiota Sanoma Osakeyhtiön optio-oikeuden journalistiseen puoleen jälkiartikkelissaan:

"Sanoma Osakeyhtiö haluaa rakentaa toisen toimistotalon rakenteilla olevan Sanomatalon tuntumaan. Paikka ei voisi olla pääkaupungissa keskeisempi. Mikään vastaava rakennushanke ei ole edennyt yhtä vähäisellä valtuustokeskustelulla kansalaiskeskustelusta puhumattakaan. Kaupungin sitoutuminen toiseen toimistotaloon on kirjattu asiakirjoihin oudon huomaamattomasti. Helsingin kaupungin ja sen johdon toiminta tässä asiassa on käsittämätöntä. Olisi suotavaa, että edes maan valtalehti kertoisi rehellisen mielipiteensä yksityisen pörssiyhtiön toisen pramean toimitalon rakentamisesta Helsingin arvokkaimmalle paikalle, jonne on vuosikymmenet kaavailtu vain julkisia rakennuksia."17)

Sanoma Osakeyhtiö ei ole luopunut mistään eikä maan valtalehti ole kertonut mitään. Ne pitävät optiota jo selvänä ja riihikuivana rahana, kuten Toropaisen haastattelut osoittavat. Sanoma Oy sai Helsingin kaupunginvaltuustolta joulukuussa 1999 haluamansa kolmen vuoden jatkoajan optiolleen ja siitä lehti julkaisi lyhyen uutisen. Kesällä 2000 lehti jatkoi reportaasien julkaisemista Töölönlahden alueen suunnittelusta ja niissä pidettiin selviönä, että Sanoma Osakeyhtiö saa toisen Helsingin kaupungilla vielä olevista alueen kahdesta tontista. Kun Helsinki-Media saa sinne toimitalon, ei alueelle mahdu julkisia rakennuksia.

Helsingin kaupungin edustaja vastasi puhelinkeskustelussa kysymykseeni optiosta marraskuussa 2000: "Optio on vain varaus, joka toteutuu, jos sopiva tontti löydetään ja jos se kelpaa. Tiettävästi kaupunki ei ole sitoutunut antamaan toista tonttia Sanomille vaan se on tehnyt vain varauksen. Siinä Sanoma Osakeyhtiöllä on oikeus ostaa Kampin-Töölönlahden alueelta 20.000 neliömetrin rakennusoikeustontti ja kaupungilla on velvollisuus tarjota sellainen ostettavaksi. Jos tarjottava tontti ei kelpaa, optio raukeaa. Jos taas kaupungilla ei ole tonttia tarjottavaksi, optio raukeaa siinäkin tapauksessa. Se ei ole sitova sopimus, joka toteutuu automaattisesti." Virkamiehen mukaan optioon "ei kaiketi liity sopimussakkoa".

Sen sijaan kaupunkisuunnittelusta vastaava apulaiskaupunginjohtaja Pekka Korpinen puhuu aivan toisella tavalla. Helsingin Sanomat selosti elokuussa 2000 Töölönlahden rakentamisvaihetta ja haastatteli Korpista. Lehti kirjoitti uutispalstoillaan: "Korpinen sanoo, että kun Sanoma Osakeyhtiölle varattu toinen tontti menee kaupungin kiintiöstä, muuta kaupungin kiintiöön ei mahdukaan. Loput Töölönlahden rakennusoikeudesta kuuluu valtiolle."18)

Samassa jutussa asia toistetaan myöhemmin: "Sanomatalon koillispuolelle sijoittuu kaksi pohjois-eteläsuuntaista rakennusalaa. Toinen näistä on Sanoma Osakeyhtiölle varattava tontti ja se täyttää kaupungin kiintiön. Jotta maapoliittinen sopimus toteutuu, toisen tonteista kaupunki joutunee luovuttamaan valtion kiintiöön."

Jutun olisi pitänyt nostattaa Helsingissä raivokas kansanliike, koska kaupungin keskustaan suunniteltua kirjastoa eikä mitään muutakaan kaupunkilaisten yhteistä rakennusta varten ole enää paikkaa. Julkinen tontti annetaan Korpisen mukaan Erkolle ja helsinkiläiset jäävät ilman Töölönlahden keskustakirjastoa. Ehkä Helsingissä riehuu raivokas kansanliike Sanoma Osakeyhtiön optiota vastaan, mutta Helsingin Sanomat ei ole kertonut siitä sanaakaan. Jos lehti noudattaisi läntisen journalismin parhaita perinteitä, sen pitäisi viimeistään nyt julkaista väkevä pääkirjoitus, joka asettuisi puolustamaan kaupunkilaisten etuja ja vaatimaan Töölönlahden keskustakirjastoa sekä torjumaan pörssiyhtiön yritys saada uusi iso tontti eduskunnan edestä ja rautatieaseman vierestä.

YHTEINEN ALUE MENEE ERKOLLE

Iso ristiriita on olemassa. Helsingin kaupungin virkamiehen mukaan toisen tontin optio ei välttämättä johda kauppaan, mutta apulaiskaupunginjohtaja pitää Helsingin Sanomien julkaiseman kirjoituksen mukaan optiota ja tonttikauppaa sovittuna. Yleisöä varmasti kiinnostaa, kumman tulkinta on oikea, kaupunkilaisia rauhoittelevan virkamiehen vai vaikutusvaltaisen sanomalehdenomistajan eduista huolehtivan apulaiskaupunginjohtajan.

Eduskuntatalon edusta on kaikkien suomalaisten yhteistä kansallista omaisuutta. Siihen nähden Helsingin ulkopuolella ilmestyvä lehdistö on jättänyt asian merkillisen tyynesti Helsingin kaupungin johtajiston ja ministeri Erkon väliseksi luottamukselliseksi yksityisasiaksi.

Kaikilla suomalaisilla lehdillä on oikeus ja jopa journalistinen velvollisuus ottaa kantaa tasavallan ydinalueen rakentamiseen, vaikka kaavoituslaki antaakin muodollisen päätösvallan valtuustoille ja tässä tapauksessa Helsingin valtuustolle. Onneksi edes Tampereen Aamulehti on puuttunut siihen. Kolumnisti kehotti aivan sujuvasti Helsinkiä lopettamaan Töölönlahden alueen liian rakentamisen. 19)

Kehotus oli puettu kohteliaaseen muotoon ja osoitettu Helsingin kaupunkisuunnittelusta vastaavalle apulaiskaupunginjohtajalle Pekka Korpiselle, joka ammentaa ideoita Roomasta. Kohteliaisuus kannattaa, mutta satunnainen kolumni ei kanna ylhäisten päättäjien korviin. Keväällä 1999 perustetun Helsingin kaupunkisuunnitteluseuran kirjoituskokoelma Uhattu Helsinki herätti myös Aamulehden kiinnostuksen. Se valitteli pääkirjoituksessaan Helsingin keskustan sattumanvaraiselta näyttävää rakentamista, mutta totesi valitusten myöhästyneen. 20)

Lehti oli menettänyt uskonsa demokratian mahdollisuuksiin ja totesi, että hätähuuto pääkaupungin ytimen pilaamisesta ei enää auta. Pääkirjoitus oli kohtelias eikä nostanut esille pääkaupunkilaisen kilpailijansa eettisten sääntöjen vastaista menettelyä. Suomalainen journalismi on osoittautunut hampaattomaksi ison rahan mellastuksen edessä.

Aamulehti palasi Helsingin keskustan rakennussolmuihin jälkiartikkelissaan jouluaattona 2001, kun Helsingin rakennuslautakunta oli pannut pöydälle Töölönlahden suunnitelmat tärkeiden ihmisten ja suuren rahan ristipaineissa. Lehti ihmetteli pääkaupungin päättäjien kyvyttömyyttä tai haluttomuutta ratkaista rakentamisen ongelmia ja toivoi, että pääkaupunki malttaisi olla ahtamatta liikaa rakennuksia alueelle ja jättäisi sinne tyhjääkin tilaa makasiinien lisäksi.

Lehti luetteli jo nousseet talot ja aiotut rakennukset, mutta varoi jälleen kerran sohaisemasta muurahaispesää. Lehti ei muistuttanut, että valtion ja kaupungin eli julkisten rakennusten lisäksi yksityiseltä puolelta ainoastaan SanomaWSOY on saanut ison tontin ja sille rakennuskaavan sallimaa suuremman talon ja on saamassa toisenkin ison tontin.

Asetelma oli kieltämättä hankala: Jos Aamulehti olisi tohtinut osoittaa, että Hesaria kustantava mediayhtymä pääsee jakamaan reippaalla otteella kaikkien suomalaisten yhteistä julkista tilaa, olisi Hesari kenties käsittänyt sen sodanjulistukseksi. Silti Aamulehden olisi pitänyt aidon journalismin merkeissä kritisoida selvin sanoin SanomaWSOY:n nostamista kaikkien muiden suomalaisten yksityisten voittoa tavoittelevien yritysten ohi valtion ja kaupungin rinnalle. Viimeiset sanat jäivät sanomatta.

Ehkä maakunta- ja talousaluelehtien yhteinen reportaasi- ja pääkirjoituskampanja Helsingin keskustan asioista voisi herättää keskustelua. Se saattaisi tönäistä terveellisellä tavalla valtiovaltaa ja savuisissa takahuoneissa viihtyvää Helsingin kaupungin johtajistoa. Julkaisivathan Ruotsissakin suuret lehdet yhteisiä kirjoituksia ja vetoomuksia yhteiskunnalle tuhoisia uusnatseja vastaan ja saivat huomiota mediakampanjalleen.

Aamulehdellä on varaakin kritisoida Helsingin herrojen menettelyä. Tampereella Aamulehti muutti keväällä 2001 kaupungin keskustaan Finlaysonin vanhaan suureen teollisuuskiinteistöön, jo runsaan vuosisadan ajan Siperiaksi kutsuttuun, jonka kustannusyhtiö Alma Media kunnosti yhdessä monen muun tamperelaisen yrityksen kanssa. Alma Media tekee kulttuurityötä ja rakentaa kaupunkia historiaa unohtamatta ja pyrkimättä yksinään kukoksi tunkiolle. Sen journalismi näyttää kunnioittavan läntisiä demokraattisia sääntöjä.

Jos Erkon toinen suuri lasipalatsi, jota aika ajoin on kutsuttu Helsinki-Median toimitaloksi, nousee lähivuosina Sanomatalon viereen, ei eduskuntatalon portailta enää näy Helsinkiä vaan vain kaksi suurta SanomaWSOY-yhtymäksi naamioidulle Erkon perheyhtiölle kuuluvaa lehtitaloa. Niissä tehdään sanoma- ja aikakauslehtiä, jotka käyttävät valtaansa kasvattaakseen omistajansa omaisuutta ja vaikutusvaltaa muun yhteiskunnan kustannuksella. Kansanedustajat joutuvat aina työhön tullessaan ja lähtiessään huomaamaan, mistä isännän ääni kaikuu. He tietävät, että sillä isännän äänellä on aina viimeinen sana ja että se halutessaan voi kokonaan vaieta ja kieltäytyä kertomasta, mitä kansanedustajat sanovat.

PERHEYHTIÖ SANOMAWSOY

Varmuuden vuoksi on syytä kerrata demokraattisen länsimaisen yhteiskunnallisen työnjaon sovitut periaatteet. Sanomalehtien työnä on välittää uutisvirtaa, keskustella ja avata palstansa kaikelle lailliselle keskustelulle sekä palvella ja puolustaa väestön etuja poliittisen ja taloudellisen eliitin mahdollista vallan väärinkäyttöä vastaan. Lehdistön vakiintunutta merkitystä kuvastaa sen kutsuminen neljänneksi valtiomahdiksi. Sen sijaan lehtiä kustantavien yhtiöiden ainoana tavoitteena on tuottaa voittoa ja kasvaa. Lehtiyhtiöiden sisäinen roolijako edellyttää kahden vastakkaisen tehtävän sovittamista yhteen. Tällöin ihannetapauksissa omistajayhtiö tavoittelee suurinta mahdollista voittoa voidakseen antaa kustantamiensa sanomalehtien harjoittaa rahoittajista ja eturyhmistä riippumatonta kriittistä journalismia. Sanomalehdet taas pyrkivät hankkimaan uskottavuutta kautta yhteiskunnan yleisellä riippumattomalla tasolla painamalla mielipiteensä avoimesti ja rohkeasti koskee kritiikki ketä tahansa. Ihannetapauksissa ne eivät aja omistajansa erityisiä etuja. Se on läntisen moniarvoisen journalismin perustava periaate.

Talouskonttorin ja toimituksen tavoitteet ovat toisinaan ristiriidassa keskenään; itse asiassa ristiriitaa täytyy olla aika usein. Sitä on niin usein, että talouskonttorin jatkuvasti voittaessa on liberaalin lehdistön kunnianarvoinen tehtävä hapantunut itsensä irvikuvaksi, kun ihanteesta poiketen kaiken läpäisevän kaupallisuuden aikana lehtiyhtiöt tavoittelevat pelkästään mahdollisimman suurta voittoa ja rahan tuomaa vaikutusvaltaa yhteiskunnassa ja niiden omistamat sanomalehdet toteuttavat näitä epäjournalistisia tavoitteita.

Riippumattomaksi liberaaliksi lehdeksi julistautunut Helsingin Sanomat on liikeyritys. Se ei harjoita päätyönään hyväntekeväisyyttä, vaan haluaa kerätä mahdollisimman suurta voittoa. Sanomalehti on osa isoa yhtymää, jossa on kolme hallinnollista ja taloudellista kerrosta. Sanomalehtiä Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat julkaisee Sanoma Osakeyhtiö, jonka kupeella on eri yhtiönä Talous-Sanomat. Sanoma on fuusioitunut kirjankustannusyhtiö WSOY:n ja Erkon hallitseman Helsinki-Median kanssa SanomaWSOY-pörssiyhtiöksi.

Käytännössä yhtymä on oikeastaan edelleen Erkon suvun perheyhtiö pörssilistautumisestaan huolimatta. Suku omistaa suoraan tai eri yhtiöiden, eläkesäätiöiden ja muiden säätiöiden ja erilaisten järjestelyjen kautta edelleenkin määräysvallan koko pörssiyhtiö SanomaWSOY:ssä.

Erkoilla ja heidän yhtiöillään, säätiöillään ja muilla perheen valvomilla rakenteilla saattaa olla koko äänimäärästä nykyisin hieman alle puolet, mutta paljon pienempikin omistus riittää mainiosti täyteen sananvaltaan ja määräämisoikeuteen isossa pörssiyhtiössä, jonka yhtiökokouksiin saapuu vain osa omistajista.

Sanoma Oy:n ja WSOY:n fuusiota voi siten hyvin kutsua kaappaukseksi, jolla Sanoma Oy:n pääomistaja otti WSOY:n määräysvallan ja siis myös omaisuuden ja yhteiskunnallisen painoarvon määräysvaltaansa. Kaiken tuloksena SanomaWSOY-pörssiyhtiö ei tee mitään vastoin Erkon perheen tahtoa. Myös yhtymän lippulaiva Helsingin Sanomat edistää Erkon haluamia etuja vaikkapa muun yhteiskunnan etuja vastaan.

Fuusiota tehtäessä Sanoma Osakeyhtiö, Helsinki-Media ja WSOY allekirjoittivat osakassopimuksen pääomistajien välisen yhteistyön periaatteista. Sopimus korosti kulttuuritehtäviä, koska sen tarkoituksena oli rauhoittaa niitä, jotka pelkäsivät uuden yhtymän liukumista Sanoma Oy:n linjoille. Osakassopimus on kuitenkin voimassa vain viisi vuotta. Sen päätyttyä Erkon perhe voi äänivoimallaan tehdä mitä tahtoo aivan riippumatta WSOY:n haaran omistajien tahdosta. Perhe voi jättää osakassopimuksen uusimatta etenkin, jos se harmistuu jaloissa pyörivään rahvaaseen.

SanomaWSOY:n suunnaton valta suomalaisessa yhteiskunnassa kiteytyy ennen kaikkea Helsingin Sanomiin. Riippumaton journalismi on vaikea asia, jos lehtiyhtiö on
monopoliasemassa tai kilpailijat ovat hiiriä. Ei tietenkään ole Helsingin Sanomien eikä Sanoma Osakeyhtiön vika, jos lehtitalo on kyennyt voittamaan muut. On ilmeistä, että kilpailijat -- viime vuosikymmeninä lähinnä edesmennyt Uusi Suomi -- ovat hävinneet taitamattomuuttaan tai voittajayhtiö on soveltanut muita kovempia liikemenetelmiä. Sekä taito että röyhkeys ovat voimaa mediankin piirissä kuten kaikkialla liike-elämässä.

Ongelma ei ole yksiviivainen eikä Suomi ole yksin. Yleismaailmallinen trendi on, että sanomalehtien kilpailu on johtanut kaikkialla uutena välivaiheena isoon monopolilehteen ja kakkoslehtien kuolemaan. Monopoliasemaan pääsy on osoittautunut kaikkialla maailmassa vaaralliseksi journalismin periaatteille.

VALTAKUNNAN NOKKIMISJÄRJESTYS

Sanomatalon syntyvaiheet voi ymmärtää, kun katselee Helsingissä jatkuvan pelin osanottajia. Tosiasioiden tunnustaminen on viisauden alku, sanotaan entisellä Hankkijan aukiolla kauniisti muotoillun kivipatsaan tyvessä. Viisaudella on monta juurta ja tosiasioiden tunnustamisella niin ikään. Juuriin mahtuu myös hahmoton pelko mahtavamman ja rikkaamman edessä. Tavallinen pörssiyhtiö ei kykene kilpailemaan isoa lehteä kustantavan pörssiyhtiön kanssa. Ison lehden kustantajalla on käytössään lyömätön ase, sananvapaus ja sen elimellinen huipennus elikkä se viimeinen sana, jota käytetään vastustajia ja kilpailijoita vastaan. Sananvapaus on erittäin mahtava ase varsinkin, jos isoa lehteä tekevä toimitus oman moraalin pettäessä unohtaa läntisen moniarvoisen journalismin ohjeet ja haluaa samaistua eliittiin tai jopa muuttuu itse eliitin jäseneksi.

Vaaligallupien tekeminen vaalien välillä ja juuri ennen äänestyksiä on esimerkki keinoista vaikuttaa mielipiteisiin. Politiikassa sellaisen pelätään vääristävän valitsijoiden todelliset ajatukset ja äänestyspäätökset. Samaan tapaan iso lehti voi vaikuttaa mielipiteisiin itse miettimiensä mittausten avulla. Helsingin Sanomat julkaisi sunnuntaisivuillaan hyvin näyttävän kirjoituksen "Viisi miestä yli muiden" Suomen vaikutusvaltaisimmista miehistä, valtakunnan nokkimisjärjestyksestä. 21)

Lehti sai huolellisesti rajatussa kyselyssä esitetyksi Aatos Erkon maan viidenneksi mahtavimpana. Hänen edellään Suomessa olivat vain pääministeri Paavo Lipponen, toimitusjohtaja Jorma Ollila, presidentti Martti Ahtisaari ja valtiovarainministeri Sauli Niinistö. Kirjoitus poikkesi lehden aiemmasta tyylistä. Tapana ei ollut ollut pönkittää omistajan julkista kuvaa ja arvovaltaa.

Vielä merkillisempää seurasi, sillä lehden Nyt-liite uudisti samankaltaisen mahtihenkilöharjoituksen. Se julkaisi kirjavasti kuvitetun ja selostetun luettelon Helsingin mahtavimmista henkilöistä eikä yllätys ollut, että Erkko oli rivissä kolmanneksi tärkeimpänä, päättäväisenä ja pelottavana.22) Kahden samankaltaisen jutun julkaiseminen mahtihenkilöistä niin lähekkäin on erittäin epätavallista. On varsin mahdollista, että nuo kaksi juttua vaikutusvaltaisimmista mahtajista oli tarvittu edistämään Sanoma-yhtymän jotakin ongelmiin törmännyttä hanketta.

Normaalitapauksessa näin suoraviivaisia johtopäätöksiä ei tietenkään tehdä, mutta Erkon persoonan ja vallan korostaminen Helsingin Sanomien sivuilla ei ole ollut tapana. Helsingin Sanomien toimitus paremmin kuin muu suomalainen yhteiskunta tietää, että Erkko on välttänyt julkisuutta jokseenkin koko ikänsä. Häntä kuvataan henkilönä ujoksi ja yksityiseksi.

Jokainen toimittaja tietää vuosien ja vuosikymmenien takaa, ettei Erkko ole halunnut itsestään kirjoitettavan eikä kuvailtavan omaa henkilöään. Toimituksessa korostettiin toistuvasti, ettei Erkko halua kuviaan eikä kirjoituksia tai mainintoja itsestään lehteen. Sellainen oli kiellettyä lehden sivuilla. Jotkut selittivät sitä Erkon vaivautuneisuudella julkisuudessa ja toiset taas siten, että kirjoittaminen Erkosta ja hänen tavoitteistaan vaikuttaisi aina painostukselta yhteiskuntaa vastaan. Tämä tausta avaakin epätavalliset näkymät kahteen peräkkäiseen juttuun maan mahtavimmista.

Yhtäkkiä vastoin kaikkia aiempia tapoja on haluttu erityisesti korostaa valtaa ja vaikutusvaltaa. Kun vuosikymmenien ajan tieten tahtoen varovaista linjaa kulkenut iso lehti toistaa jokseenkin tuoreeltaan juttunsa yhteiskunnan nokkimisjärjestyksestä, ei se ole sattumaa vaan poikkeuksellinen viesti niille, joiden täytyy tehdä päätöksiä. Juuri tällaiset "sattumat" ovat niitä saloja, joita suomalainen journalismi vilisee. Sillä tavalla käytetään valtaa kertomatta mitään yleisölle.

POIKKEUSASIOITA

Toisaalta kuten koko yhteiskunnassa myös journalismissa on yleisten syiden mukainen nokkimisjärjestys. Kun Neuvostoliiton suurlähetystö vaatimalla vaati saada ostaa Helsingin kaupungilta 1980-luvun loppuvuosina Tehtaankadun, Neitsytpolun ja Vuorimiehenkadun rajoittaman entisen kätilöopiston tontin loppuosan, istui kaupunginvaltuusto kuin tulisilla hiilillä tohtimatta evätä tonttikauppaa, koska se pelkäsi Neuvostoliittoa tosissaan.

Kirjoitin tuolloin asian alkuvaiheessa selvästi kantaa ottavan jälkiartikkelin, joka vastusti tontin myymistä kahdesta syystä. Neuvostoliiton lähetystöllä oli kautta Helsingin jo niin paljon kiinteistöjä ja huoneistoja omistuksessaan, ettei se voinut tarvita lisätilaa kipeästi. Neuvostoliittohan oli saanut jatkosodan välirauhanteossa haltuunsa kaiken Suomessa olleen saksalaisomaisuuden ja lisäksi Viron, Latvian ja Liettuan lähetystöt ja muun omaisuuden. Saksan valtiolla, yrityksillä ja yksityisillä saksalaisilla oli Suomessa ja etenkin Helsingissä hyvin paljon maata, tontteja, kiinteistöjä ja huoneistoja, jotka kaikki siirtyivät Neuvostoliiton omaisuudeksi. Venäjä on perinyt ne. Toinen ja tärkeämpi syy vastustavaan kantaan oli, että tontti oli varattu eteläisten kaupunginosien monitoimitaloa varten, joten lähikorttelien asukkailla oli sille asiallista käyttöä.

Silloinen vastaava päätoimittaja Heikki Tikkanen jätti julkaisematta kirjoittamani jälkiartikkelin, mutta ennen päätöstään hän kävi katsastamassa varta vasten tuon
lähetystön alueeseen rajoittuneen tontin. Hänen mielestään tontti oli maastoltaan liian vaikeakulkuinen monitoimitaloa varten. Hän vaikeni niistä sadoista Helsingin keskustan tonteista, jotka oli tasoitettu dynamiitilla rakentamiseen sopiviksi. Jostakin syystä päätoimittajan mielestä ei monitoimitalon tonttia voitu ajatella tasoitettavan eikä kellarikerroksia louhittavan dynamiitilla, vaikka lähetystölle annettuna samainen tontti voidaankin louhia ja tasoittaa.

Niinpä Helsingin paikallislehti ei vastustanut tontin myymistä Neuvostoliitolle eikä se nyttemmin ole edes ehdottanut tontin ostamista takaisin Venäjältä, joka ei tonttia tarvitse juuri Neuvostoliitolta perimänsä Helsingissä olevan valtavan kiinteistöomaisuuden takia ja jolla ei ole varaakaan sen rakentamiseen. Tontin takaisinostolle on olemassa sosiaalisten ja poliittisten syiden lisäksi juridiset perusteet, sillä alunperin kaupan ehtona oli, että Neuvostoliiton lähetystö järjestää
arkkitehtuurikilpailun uudesta lisärakennuksesta. Kilpailua ei ole järjestetty. Se on riittävä syy purkaa kauppa ja ostaa tontti takaisin. Se päästäisi molemmat osapuolet pälkähästä. Helsinkiläisten asenteet Venäjään ja lähetystöön paranisivat oivasti, jos tontti palautettaisiin kaupungille ja sen asukkaille, jotka tarvitsevat sitä.

Helsingin eteläiset kaupunginosat ovat edelleen ilman monitoimitaloaan ja tuo tontti seisoo tyhjänä ja rakentamattomana. Uusi vaihe tontin osalta on se, että Venäjän suurlähetystö suunnittelee ryhtymistä grynderiksi rakentaakseen tontille kerrostalon ja myydäkseen siitä huoneistoja. Siinä olisi mainio aihe ryhtyä pohtimaan, voiko Venäjän suurlähetystö myydä samaan hintaan myös diplomaattisen koskemattomuuden ei-diplomaateille, jotka ostavat huoneiston ja muuttavat asumaan lähetystöön eli Venäjän alueelle. Kiinnostavaa on, paljonko suurlähetystö voi velottaa huoneiston mukana tulevasta diplomaattisesta koskemattomuudesta.

Tämä episodi auttaa ymmärtämään Helsingin Sanomien tarkoituksenmukaiset kannanotot. Jos se olisi ryhtynyt puolustamaan helsinkiläisten etuja rakennushankkeen osalta Neuvostoliittoa ja sittemmin Venäjää vastaan, se joutuisi journalistisen tasapuolisuuden nimissä kritisoimaan myös Sanoma Osakeyhtiön hankkeita. Helsingin rakentaminen on asia, jonka kriittistä tarkastelua Hesari ei kykene tekemään luotettavasti. Siinä on kyse suurista taloudellisista eduista eikä lukija voi koskaan tietää, mitä lehti jättää kertomatta.

TOIMITUKSELLISTA KÄYTÄNTÖÄ

Tieto Virkkusen määräyksestä kaunistella kiittävin adjektiivein Sanomataloa levitettiin koko toimitukseen normaalin työkäytännön mukaan. Keskustoimituksen
maanantaipalaverissa olleet eri osastojen jäsenet veivät päätoimittajan terveiset omille osastoilleen. Toimituksen kaikki jäsenet saivat käskyn tietoonsa. Se varmisti kätevästi suotuisat adjektiivit tarvittaviin kohtiin.

Sunnuntaitoimitus sai tiedon omaan tiistaisin aamupäivällä pidettyyn viikkopalaveriinsa. Siellä päätoimittajan ohje herätti naureskelua. Sunnuntaitoimituksen jäsenet tunsivat itsensä suhteellisen vapaiksi kommentoimaan keskustoimituksen työtyyliä ja sorkkivat käskyn yksipuisuutta. Minä tein oman ehdotukseni keventääkseni istunnon tunnelmaa.

Ehdotin kurillani, että lehden tietokonejärjestelmään lisätään uusi pieni ohjelma, oma viirus, joka automaattisesti kirjoittaa kiittävän adjektiivin tai useita sellaisia "Sanomatalo"-sanan eteen aina, kun se painetaan lehteen. Toimittajien ei tarvitsisi vaivata päätään sillä, mikä adjektiivi kulloinkin on lehden virallisen linjan mukainen, koska keskustietokone liittäisi yhtiön edun vaatimat tarvittavat sanat juttuun kuin juttuun eikä "Sanomatalo"-sana voisi koskaan ilmestyä ilman kehuvaa adjektiivia.

Päätoimittaja Heleena Savela saapui tiistaipalaveriin vasta tämän keskustelun jälkeen eikä hän kuullut ehdotustani. Kollega Arto Astikainen piti kuitenkin huolen asian menemisestä päätoimittajan tietoon, sillä heti Heleenan saavuttua Arto sanoi: "Heleena Heleena, sinun pitää kuulla tämä! Martti ehdotti juuri uutta tietokoneohjelmaa, joka automaattisesti liittäisi kiittävän sanan aina Sanomatalon eteen lehden jutuissa siten, että kaikkien jutuissa aina noudatettaisiin Jannen määräystä!" Astikaisen tiedonanto oli lyhyt mutta innokas.

Pilailevaa ehdotustani ei tietääkseni hyväksytty eikä sitä liene pantu toimeen, ainakaan julkisesti, vaikka tietokoneiden aikakaudella se olisi hyvin helppo pieni tehtävä. Virkkusen ohje täytti joka tapauksessa tarkoituksensa, koska lehteen ei sen koommin päässyt ristiriitaista sanaa Sanomatalosta. Taloa on ylistetty ja etsitty kiitosta suurennuslasin kanssa ulkomaita myöten. Kiitos on haettu nimenomaan talon arkkitehtuurista, joten kokonaan on voitu sivuuttaa keskustelu talon sijainnista, sen koosta ja asemakaavan rikkomisesta eli tärkeimmistä ongelmista.

HURSKASTELUN HUONEENTAULU

Sanoma Osakeyhtiön ja WSOY:n fuusion suurena päivänä Virkkunen kirjoitti lehteen vastaavan päätoimittajan ohjekirjoituksen, jonka tarkoituksena oli yleisön ja etenkin kirjailijoiden ja ehkä toimittajien rauhoittelu.23) Sitä kannattaa tutkia ja verrata ohjeiden teoriaa käytännön arkeen.

Virkkunen muistutti kirjailija Pentti Holapan "rajusta" hyökkäyksestä kirjallisuuskritiikkiä ja kustannustalojen fuusiota vastaan, mutta hän pyyhkäisi pois mielipiteiden vaihdon mahdollisuuden toteamalla: "Tässä ei ole tarkoitus käynnistää uutta keskustelukierrosta Holapan purkauksen pohjalta." Virkkusen tarkoituksena oli vakuuttaa, että ilman keskusteluakin lehti ylläpitää journalismin periaatteita. Sivuja ei haluttu avata rahvaan kirjoituksille.

Sanomatalojen koko historiaan liittyy Virkkusen tällainen ohje: "Toimitusten ja toimittajien tulee erityisesti kavahtaa pyrkimyksiä -- jos sellaisia on -- panna journalistit edistämään jonkun asiaa." Ohje on aivan mainio ja terveen talonpoikaisjärjen mukainen, mutta Virkkunen itse rikkoi ohjettaan antaessaan toimitukselle määräyksen liittää aina "Sanomatalo"-sanan eteen kiittävä adjektiivi.

Virkkunen antoi ohjeen myös aidosta riippumattomuudesta: "Hyvän ja laadukkaan journalismin keskeinen periaate on itsenäisyys ja riippumattomuus. Jokaisen toimituksen pitäisi voida olla riippumaton ulkopuolisesta tai sisäisestä painostuksesta, sillä vasta se on laadun tae."

Päätoimittajan huoneentaulu jatkui: "Kilpailun koveneminen kasvattaa paineita journalismiin ja ohentaa sitä ennen niin selvää rajaa, joka journalismilla on ollut kaupalliseen toimintaan. Jo tänään näkee varsin estotonta toimintaa, jossa journalismin lipun alla edistetään oman yhtiön tai tytäryhtiön intressejä." Virkkusen tarvitsee vain katsoa peiliin. Ulkopuolisetkin ovat havainneet asian, jos he ovat seuranneet riittävän kauan Hesarista vaikkapa televisiopalstoja. Neloskanavan ohjelmia mainostettiin ja myytiin kolmella viimeisellä sivulla eräissä vaiheissa selvästi enemmän kuin muiden kanavien. Toimituksessa kerrottiinkin, että asiasta oli annettu ohje, jota sittemmin muutettiin asian käytyä liian kiusalliseksi. Siten siis edistettiin oman tytäryhtiön intressejä, mikä Virkkusen mukaan on ehdottomasti kiellettyä.

1) Antero Okkonen, Toimittajan työ I. Arvi A. Karisto Osakeyhtiö. Hämeenlinna 1974.
309 s. S 36.

2) Helsingin Sanomat, 25.3.99.

3) HS, 1.11.00.

4) Uhattu Helsinki. Kirja Helsingin kaupunkisuunnittelun kriisistä. Sarmala Oy /
Rakennusalan Kustantajat. Saarijärvi 2000. 160 s.

5) Idem, s. 57-58.

6) Rakennuslehti, 12.10.00

7) HS, 13.10.00

8) Ignacio Ramonet, Median tyrannia. Suom. Jouni Kuurne. WSOY. Vantaa 2001. S. 64.

9) Suomen Kuvalehti, 44/00.

10) HS, 26.10.00.

11) Iltalehti, 5.5.99.

12) Uhattu Helsinki, s. 58.

13) HS, liite 17.11.99.

14) Kauppalehti, 15.1.99.

15) Hufvudstadsbladet, 28.1.99.

16) City, 26.11.99.

17) Kl, 18.1.99.

18) HS, 24.8.00.

19) Aamulehti, 26.8.00.

20) Al, 16.10.00.

21) HS, 6.12.98.

22) HS, 11.6.99.

23) HS, 1.5.99.

MARTTI VALKONEN
Journalismin salat I:
SANANVAPAUS KAUPPATAVARANA

Voit ladata tästä Journalismin salat -kirjat MS Word ja PDF-muodoissa. Näitä nettikirjoja ei ole päivitetty kirjan kanssa.
Salat-I, WORD: 448 KB
Salat-I, PDF: 1.209 KB
Salat-II, WORD: 410 KB
Salat-II, PDF: 1.192 KB
Lataus sivulta http://journalismi.info/fi/?x=main

Sanomanetti tänään tiistaina 22.02.2005.
"Miten löysin tarkan selostuksen tämän kuvassa olevan Sanomatalon rakentamisen syntyhistoriasta sille paikalle, jossa se nyt on, ja sellaisena kuin se nyt on."

Lisäksi löytämästäni selostuksesta käy ilmi, että SanomaWSOY ja Aatos Erkko tuhoavat kansallismaiseman surutta, kun juuri kukaan ei uskalla asettua vastustamaan hanketta! Siis niistä, jotka tietävät. Helsingin asukkathan on pidetty pimiössä koko ajan. Se siitä tiedonvälityksestä!

Löytyminen tapahtui seuraavasti: Googleen hakusana Aatos Erkko, siis webistä haku. (Kuvan haku tuokin sitten jo erikoisemman tuloksen!). Jossain listalla oli vaatimattoman näköinen tärppi:
Se!-lehti
... Tähänkin Valkonen nimeää suurimmaksi syylliseksi Erkkojen ... Erkko oli sijoitettu näillä listoilla vaatimattomasti ... Aatos Erkkoa ei liene aiemmin rohjettu ...
www.selehti.fi/uutiset.php?id=309 - 15k - Välimuistissa - Samankaltaisia sivuja
Ja linkki:
se! SUOMALAISTEN ERIKOISLEHTI: Uuden sukupolven digitaalinen aikakauslehti
Kohukirjan väite: Aatos Erkko - suomettumisen suurmestari
Toimittajakonkari ja nykyinen vastarannankiiski Martti Valkonen on julkaissut kirjan Sananvapaus kauppatavarana, joka joko nostaa äkkinäiseltä tukan pystyyn tai sitten pudottaa suomukset lopullisesti silmiltä. Kirjassaan Valkonen luokittelee Erkon ja hänen mediakonserninsa suurin piirtein Suomen lähihistorian suurimmaksi saatanaksi.
...
Sanomatalo Suomen parhaalle paikalle ilman keskustelua
Kirjansa alkuosan Valkonen käyttää sen hämmästelemiseen, kuinka Sanoma Oy onnistui vaientamaan kaiken kansalaiskeskustelun oman pääkonttorinsa rakentamisesta Suomen keskeisimmälle paikalle, vaikka jostakin makasiinirähjistä on lietsottu oikein kansalaisliikkeitä. Valkonen väittää, että Sanoma Oy onnistui lisäksi saamaan hankkeelleen lähes läpihuutojuttuna kahden lisäkerroksen rakennusoikeuden kesken Sanomatalon rakentamisen. Lisäksi Valkonen väittää, että Sanoma Oy:llä on optio vielä toiseenkin tonttiin Töölönlahdella ja siihen on tarkoitus rakentaa yksi palatsi lisää.

Valkonen kertoo, että Hesarin päätoimittaja Janne Virkkunen antoi palaverissa ohjeet lehden toimittajille lisätä aina Sanomatalosta kirjoitettaessa jokin taloa ylistävä adjektiivi rakennuksen nimen eteen. Tällä luotiin suurelle yleisölle mielikuva hankkeen yleisestä hyväksymisestä ja hyödyllisyydestä, vaikka kysymyksessä on vain yhden suuruudenhullun yhtiön ja suvun itselleen rakentamasta monumentista. Valkosen näkemyksen mukaan kukaan poliitikoista ei ole uskaltanut lähteä sotaan Erkkoa ja hänen lähes hegemonian saavuttanutta konserniaan vastaan, koska suvun omistaman median mahti on niin suuri, että se tietäisi poliittista itsemurhaa. Tämä kohdan Valkosen näkemyksistä kiistänee vain Sokea-Reetta.
...
On mielenkiintoista nähdä millaisella taktiikalla Valkosen kirjan viesti yritetään vesittää. Ajoittaisesta kaunaisesta yliampumisestaan ja Hesari-traumastaan huolimatta, kirja sisältää rohkean avauksen keskusteluun suomalaisesta mediavallasta ja sen väärinkäytöstä.

On helppo arvata, että ensin teos yritetään vaieta kuoliaaksi, ja jos siinä ei onnistuta, sen kirjoittaja leimataan katkeroituneeksi kylähulluksi, eräänlaiseksi lehdistön Pihti-Virtaseksi. Jos kaikesta huolimatta käy niin, että kirja otetaankin vakavasti ja sen sisällöstä aletaan keskustella, lienee tiedossa laaja kollegiaalinen parjauskampanja yhtä laumasta eksynyttä jäsentä vastaan.

Valkosen kirjaa voi tilata mm. internetistä osoitteesta www.journalismi.info

Koko Se!-lehden artikkeli osoitteessa: http://www.selehti.fi/uutiset.
php?id=309

Ja sitten mainitulle www.journalismi.info-sivulle! Kirjaan liittyvä esittely:

"SANANVAPAUS KAUPPATAVARANA

Lahjaksi ylioppilaille, opintojaan suunnitteleville tai koulunsa päättäville lehdistöstä ja mediasta kertova kirja. Siinä on oiva annos kriittistä ja viihteellistä yhteiskunnallista tietoa.

Jos perheesi nuori ylioppilas aikoo toimittajaksi tai muualle mediaan, on paras lahja hänelle kirja SANANVAPAUS KAUPPATAVARANA.

Kirja varmistaa sen, etteivät ylioppilaat joudu liian helposti petetyiksi, jos he suunnittelevat elämänuraa toimittajina tai valokuvaajina.

Se repäisee auki journalismin salat ja median olemuksen.

Se paljastaa lehdistön viihteellisyyden ja omistajien mahdollisuuden mielivaltaan ja oman edun tavoitteluun muun yhteiskunnan kustannuksella.

Se kertoo, että kaikille kuuluvasta jokamiehen oikeudesta ja perusvapaudesta, sananvapaudesta, on tehty omaisuusarvo.

Se tukee idealismia ja kritisoi sananvapaudella rahastajia.

Kirja kertoo juuri ne asiat, jotka alalle aikovien on hyvä tietää ja syytä ymmärtää.

Ei ole pahitteeksi tietää mahdollisten tulevaisuuden työpaikkojen huonoista puolista ja mustista salaisuuksista paljon mainostettujen hyvien puolten ja mainioiden etujen ohella.

Oivaltava nuori ylioppilas pystyy kirjan avulla miettimään myös mitalin toista puolta. Hän voi hyödyntää laajennettua sananvapautta ja ryhtyä tahkoamaan rahaa perustamalla viihdelehtiä arvostelukyvyttömille ihmisille.

Media on ainoa itse itsensä arvostelun yläpuolelle kohottanut tuotannonhaara. Median parissa pystyy vuolemaan kultaa, jos ei liikoja välitä eettisistä arvoista. Kaikkia muita tuotannonaloja valvovat ulkopuoliset mutta media valvoo itse itseään.

Kirjaa on saatavissa kirjakaupoista ja sen voi tilata postitse alla olevien ohjeiden mukaan. Tilaamalla heti ehdit saada kirjan ylioppilasjuhlaan.

Neljä vuosikymmentä toimittajana kotimaassa ja ulkomailla toimineen Martti Valkosen kirjoittama SANANVAPAUS KAUPPATAVARANA on saatavana kirjakaupoista. Kirjassa on 271 sivua. Ovh. on 19,90 euroa. Kirjaa voi tilata oheisen ohjeen mukaan ja hinta 18.00 euroa sisältää postikulut.

Lisäksi linkit itse kirjaan!

Voit ladata tästä Journalismin salat -kirjat MS Word ja PDF-muodoissa. Näitä nettikirjoja ei ole päivitetty kirjan kanssa.
Salat-I, WORD: 448 KB
Salat-I, PDF: 1.209 KB
Salat-II, WORD: 410 KB
Salat-II, PDF: 1.192 KB
Lataus sivulta http://journalismi.info/fi/?x=main

Sanomanetti ei-kaupallisena julkaisuna julkaisee luvan mukaan Sanomatalon rakentamisesta kertovan osan tästä kirjasta "Sananvapaus kauppatavarana".

Tukka nousee pystyyn ajatellessani kuinka intuitiivisesti ryhdyin seuraamaan muualla asuvana sitä rakentamismenoa ja julkaisin harjoitelmia asiasta jo heti nettisanomien ensi kuukausina loppuvuonna 1999. Se, että kysymyksessä on todella kansallismaisema, määritelmienkin mukaan, selvisi minulle noin viikko sitten kun käsiini sattui Uutispäivä Demari, jossa muistaakseni kaikki 19 kansallismaisemaa lueteltiin ja kuvailtiin.

Pertti Manninen, Sanomanetti tiistaina 22.02.2005.

Sananvapaus kauppatavarana
Martti Valkonen
Sananvapaus kauppatavarana
Journalismin salat
Luku 1:
KANSANVALTA EI TOIMI, JOS KANSA EI TIEDÄ
+ Tekstimainontaa
+ Keskustelun vaarat
+ Makasiinimarkkinat
+ Kaikille kaksi kerrosta lisää
+ Tiedon salaamista
+ Lehti kiistää vaalituloksen
+ Kiasmaa syynättiin, Sanomataloa ei
+ Ruotsiksi saa kritisoida
+ Kenen Helsinki?
+ Yhteinen alue menee Erkolle
+ Perheyhtiö SanomaWSOY
+ Valtakunnan nokkimisjärjestys
+ Poikkeusasioita
+ Toimituksellista käytäntöä
+ Hurskastelun huoneentaulu
Lehdistötiedote kirjan ilmestymisestä 05.11.2003.

Lue myös!

Kuva: Pertti Manninen.

Outo ovela optio = kansallismaiseman tuho.
Kansallismaisema vuonna 2010?
Kuva Nettisanomissa 14.03.2002 julkaistusta kirjoituksesta: Kansallismaisema vuonna 2010? Väliotsikot: Raha ratkaisee!
Helsingin Sanomat - jäävi?
And so what?
Alkuperäinen kirjoitus:
Kansallismaisema vuonna 2010?

---

Lue myös!

Puolueeton ja puolueellinen lehdistö.
VIIKKOSANOMAT pääkirjoitus 29.8.1958
päätoimittaja Aatos Erkko, toimituspäällikkö Simopekka Nortamo, toimitussihteeri Kalevi Löfgren.

"...seuraaviin pykäliin on pääpiirteittäin hahmoteltu demokraattisen lehdistön tehtävät:
1. Lehdistön tehtävänä on palvella kansanvaltaista valtiojärjestystä välittämällä kaikille halukkaille tietoja ja uutisia siitä, mitä tapahtuu, ja sen tehtävänä on antaa kansalaisille palstoillaan mahdollisuus keskusteluun ja vastakkaistenkin mielipiteen esittämiseen julkisista asioista.
2. Lehdistön tehtävänä on levittää yleistä yhteiskunnallista, taloudellista ja kulturellista valistusta ja tietoa ja siten mahdollistaa se, että kansa voi itse hallita itseään.
3. Lehdistön tehtävänä on valvoa ja puolustaa yksilön oikeuksia yhteiskunnassa, sen tehtävänä on on toimia kansalaisten itse asettamana valvovana silmänä tarkkaillen ja kertoen, mitä kansan itselleen valitsema hallitusvalta tekee ja miten se toimii.
4. Lehdistön tehtävänä on palvella maan taloudellista kehitystä ja vapaata talousjärjestelmää, lähinnä tuomalla yhteen myyjät ja ostajat toimimalla ilmoittelun ja taloudellisen mainonnan keinona.
5. Lehdistön tehtävänä on myös tarjota lukijoilleen mahdollisuus rentoutumiseen ja virkistymiseen ajanviete- ja viihdeaineistollaan.
6. Lehdistön tehtävänä on saavuttaa ja säilyttää taloudellinen riippumattomuus ja toimintansa itsekannattavuus, niin että se voi olla vapaa erilaisten eturyhmien ohjauksesta tai painostuksesta."

Sanomanetti 19.06.2003.
http://www.sanomanetti.fi/
2003/06/19 /
aatoserkkoviikkoteesit.htm

---

Lue myös!

Kuva: Pertti Manninen.

Outo ovela optio = kansallismaiseman tuho.
Kansallismaisema vuonna 2010?
Kuva Nettisanomissa 14.03.2002 julkaistusta kirjoituksesta: Kansallismaisema vuonna 2010? Väliotsikot: Raha ratkaisee!
Helsingin Sanomat - jäävi?
And so what?
Alkuperäinen kirjoitus:
Kansallismaisema vuonna 2010?

---

Lue myös!

Puolueeton ja puolueellinen lehdistö.
VIIKKOSANOMAT pääkirjoitus 29.8.1958
päätoimittaja Aatos Erkko, toimituspäällikkö Simopekka Nortamo, toimitussihteeri Kalevi Löfgren.

"...seuraaviin pykäliin on pääpiirteittäin hahmoteltu demokraattisen lehdistön tehtävät:
1. Lehdistön tehtävänä on palvella kansanvaltaista valtiojärjestystä välittämällä kaikille halukkaille tietoja ja uutisia siitä, mitä tapahtuu, ja sen tehtävänä on antaa kansalaisille palstoillaan mahdollisuus keskusteluun ja vastakkaistenkin mielipiteen esittämiseen julkisista asioista.
2. Lehdistön tehtävänä on levittää yleistä yhteiskunnallista, taloudellista ja kulturellista valistusta ja tietoa ja siten mahdollistaa se, että kansa voi itse hallita itseään.
3. Lehdistön tehtävänä on valvoa ja puolustaa yksilön oikeuksia yhteiskunnassa, sen tehtävänä on on toimia kansalaisten itse asettamana valvovana silmänä tarkkaillen ja kertoen, mitä kansan itselleen valitsema hallitusvalta tekee ja miten se toimii.
4. Lehdistön tehtävänä on palvella maan taloudellista kehitystä ja vapaata talousjärjestelmää, lähinnä tuomalla yhteen myyjät ja ostajat toimimalla ilmoittelun ja taloudellisen mainonnan keinona.
5. Lehdistön tehtävänä on myös tarjota lukijoilleen mahdollisuus rentoutumiseen ja virkistymiseen ajanviete- ja viihdeaineistollaan.
6. Lehdistön tehtävänä on saavuttaa ja säilyttää taloudellinen riippumattomuus ja toimintansa itsekannattavuus, niin että se voi olla vapaa erilaisten eturyhmien ohjauksesta tai painostuksesta."

Sanomanetti 19.06.2003.
http://www.sanomanetti.fi/
2003/06/19 /
aatoserkkoviikkoteesit.htm

---

Lue myös!

Kuva: Pertti Manninen.

Outo ovela optio = kansallismaiseman tuho.
Kansallismaisema vuonna 2010?
Kuva Nettisanomissa 14.03.2002 julkaistusta kirjoituksesta: Kansallismaisema vuonna 2010? Väliotsikot: Raha ratkaisee!
Helsingin Sanomat - jäävi?
And so what?
Alkuperäinen kirjoitus:
Kansallismaisema vuonna 2010?

---

Lue myös!

Puolueeton ja puolueellinen lehdistö.
VIIKKOSANOMAT pääkirjoitus 29.8.1958
päätoimittaja Aatos Erkko, toimituspäällikkö Simopekka Nortamo, toimitussihteeri Kalevi Löfgren.

"...seuraaviin pykäliin on pääpiirteittäin hahmoteltu demokraattisen lehdistön tehtävät:
1. Lehdistön tehtävänä on palvella kansanvaltaista valtiojärjestystä välittämällä kaikille halukkaille tietoja ja uutisia siitä, mitä tapahtuu, ja sen tehtävänä on antaa kansalaisille palstoillaan mahdollisuus keskusteluun ja vastakkaistenkin mielipiteen esittämiseen julkisista asioista.
2. Lehdistön tehtävänä on levittää yleistä yhteiskunnallista, taloudellista ja kulturellista valistusta ja tietoa ja siten mahdollistaa se, että kansa voi itse hallita itseään.
3. Lehdistön tehtävänä on valvoa ja puolustaa yksilön oikeuksia yhteiskunnassa, sen tehtävänä on on toimia kansalaisten itse asettamana valvovana silmänä tarkkaillen ja kertoen, mitä kansan itselleen valitsema hallitusvalta tekee ja miten se toimii.
4. Lehdistön tehtävänä on palvella maan taloudellista kehitystä ja vapaata talousjärjestelmää, lähinnä tuomalla yhteen myyjät ja ostajat toimimalla ilmoittelun ja taloudellisen mainonnan keinona.
5. Lehdistön tehtävänä on myös tarjota lukijoilleen mahdollisuus rentoutumiseen ja virkistymiseen ajanviete- ja viihdeaineistollaan.
6. Lehdistön tehtävänä on saavuttaa ja säilyttää taloudellinen riippumattomuus ja toimintansa itsekannattavuus, niin että se voi olla vapaa erilaisten eturyhmien ohjauksesta tai painostuksesta."

Sanomanetti 19.06.2003.
http://www.sanomanetti.fi/
2003/06/19 /
aatoserkkoviikkoteesit.htm

---

Lue myös!

Kuva: Pertti Manninen.

Outo ovela optio = kansallismaiseman tuho.
Kansallismaisema vuonna 2010?
Kuva Nettisanomissa 14.03.2002 julkaistusta kirjoituksesta: Kansallismaisema vuonna 2010? Väliotsikot: Raha ratkaisee!
Helsingin Sanomat - jäävi?
And so what?
Alkuperäinen kirjoitus:
Kansallismaisema vuonna 2010?

---

Lue myös!

Puolueeton ja puolueellinen lehdistö.
VIIKKOSANOMAT pääkirjoitus 29.8.1958
päätoimittaja Aatos Erkko, toimituspäällikkö Simopekka Nortamo, toimitussihteeri Kalevi Löfgren.

"...seuraaviin pykäliin on pääpiirteittäin hahmoteltu demokraattisen lehdistön tehtävät:
1. Lehdistön tehtävänä on palvella kansanvaltaista valtiojärjestystä välittämällä kaikille halukkaille tietoja ja uutisia siitä, mitä tapahtuu, ja sen tehtävänä on antaa kansalaisille palstoillaan mahdollisuus keskusteluun ja vastakkaistenkin mielipiteen esittämiseen julkisista asioista.
2. Lehdistön tehtävänä on levittää yleistä yhteiskunnallista, taloudellista ja kulturellista valistusta ja tietoa ja siten mahdollistaa se, että kansa voi itse hallita itseään.
3. Lehdistön tehtävänä on valvoa ja puolustaa yksilön oikeuksia yhteiskunnassa, sen tehtävänä on on toimia kansalaisten itse asettamana valvovana silmänä tarkkaillen ja kertoen, mitä kansan itselleen valitsema hallitusvalta tekee ja miten se toimii.
4. Lehdistön tehtävänä on palvella maan taloudellista kehitystä ja vapaata talousjärjestelmää, lähinnä tuomalla yhteen myyjät ja ostajat toimimalla ilmoittelun ja taloudellisen mainonnan keinona.
5. Lehdistön tehtävänä on myös tarjota lukijoilleen mahdollisuus rentoutumiseen ja virkistymiseen ajanviete- ja viihdeaineistollaan.
6. Lehdistön tehtävänä on saavuttaa ja säilyttää taloudellinen riippumattomuus ja toimintansa itsekannattavuus, niin että se voi olla vapaa erilaisten eturyhmien ohjauksesta tai painostuksesta."

Sanomanetti 19.06.2003.
http://www.sanomanetti.fi/
2003/06/19 /
aatoserkkoviikkoteesit.htm

---

Lue myös!

Kuva: Pertti Manninen.

Outo ovela optio = kansallismaiseman tuho.
Kansallismaisema vuonna 2010?
Kuva Nettisanomissa 14.03.2002 julkaistusta kirjoituksesta: Kansallismaisema vuonna 2010? Väliotsikot: Raha ratkaisee!
Helsingin Sanomat - jäävi?
And so what?
Alkuperäinen kirjoitus:
Kansallismaisema vuonna 2010?

---

Lue myös!

Puolueeton ja puolueellinen lehdistö.
VIIKKOSANOMAT pääkirjoitus 29.8.1958
päätoimittaja Aatos Erkko, toimituspäällikkö Simopekka Nortamo, toimitussihteeri Kalevi Löfgren.

"...seuraaviin pykäliin on pääpiirteittäin hahmoteltu demokraattisen lehdistön tehtävät:
1. Lehdistön tehtävänä on palvella kansanvaltaista valtiojärjestystä välittämällä kaikille halukkaille tietoja ja uutisia siitä, mitä tapahtuu, ja sen tehtävänä on antaa kansalaisille palstoillaan mahdollisuus keskusteluun ja vastakkaistenkin mielipiteen esittämiseen julkisista asioista.
2. Lehdistön tehtävänä on levittää yleistä yhteiskunnallista, taloudellista ja kulturellista valistusta ja tietoa ja siten mahdollistaa se, että kansa voi itse hallita itseään.
3. Lehdistön tehtävänä on valvoa ja puolustaa yksilön oikeuksia yhteiskunnassa, sen tehtävänä on on toimia kansalaisten itse asettamana valvovana silmänä tarkkaillen ja kertoen, mitä kansan itselleen valitsema hallitusvalta tekee ja miten se toimii.
4. Lehdistön tehtävänä on palvella maan taloudellista kehitystä ja vapaata talousjärjestelmää, lähinnä tuomalla yhteen myyjät ja ostajat toimimalla ilmoittelun ja taloudellisen mainonnan keinona.
5. Lehdistön tehtävänä on myös tarjota lukijoilleen mahdollisuus rentoutumiseen ja virkistymiseen ajanviete- ja viihdeaineistollaan.
6. Lehdistön tehtävänä on saavuttaa ja säilyttää taloudellinen riippumattomuus ja toimintansa itsekannattavuus, niin että se voi olla vapaa erilaisten eturyhmien ohjauksesta tai painostuksesta."

Sanomanetti 19.06.2003.
http://www.sanomanetti.fi/
2003/06/19 /
aatoserkkoviikkoteesit.htm

---

Lue myös!

Kuva: Pertti Manninen.

Outo ovela optio = kansallismaiseman tuho.
Kansallismaisema vuonna 2010?
Kuva Nettisanomissa 14.03.2002 julkaistusta kirjoituksesta: Kansallismaisema vuonna 2010? Väliotsikot: Raha ratkaisee!
Helsingin Sanomat - jäävi?
And so what?
Alkuperäinen kirjoitus:
Kansallismaisema vuonna 2010?

---

Lue myös!

Puolueeton ja puolueellinen lehdistö.
VIIKKOSANOMAT pääkirjoitus 29.8.1958
päätoimittaja Aatos Erkko, toimituspäällikkö Simopekka Nortamo, toimitussihteeri Kalevi Löfgren.

"...seuraaviin pykäliin on pääpiirteittäin hahmoteltu demokraattisen lehdistön tehtävät:
1. Lehdistön tehtävänä on palvella kansanvaltaista valtiojärjestystä välittämällä kaikille halukkaille tietoja ja uutisia siitä, mitä tapahtuu, ja sen tehtävänä on antaa kansalaisille palstoillaan mahdollisuus keskusteluun ja vastakkaistenkin mielipiteen esittämiseen julkisista asioista.
2. Lehdistön tehtävänä on levittää yleistä yhteiskunnallista, taloudellista ja kulturellista valistusta ja tietoa ja siten mahdollistaa se, että kansa voi itse hallita itseään.
3. Lehdistön tehtävänä on valvoa ja puolustaa yksilön oikeuksia yhteiskunnassa, sen tehtävänä on on toimia kansalaisten itse asettamana valvovana silmänä tarkkaillen ja kertoen, mitä kansan itselleen valitsema hallitusvalta tekee ja miten se toimii.
4. Lehdistön tehtävänä on palvella maan taloudellista kehitystä ja vapaata talousjärjestelmää, lähinnä tuomalla yhteen myyjät ja ostajat toimimalla ilmoittelun ja taloudellisen mainonnan keinona.
5. Lehdistön tehtävänä on myös tarjota lukijoilleen mahdollisuus rentoutumiseen ja virkistymiseen ajanviete- ja viihdeaineistollaan.
6. Lehdistön tehtävänä on saavuttaa ja säilyttää taloudellinen riippumattomuus ja toimintansa itsekannattavuus, niin että se voi olla vapaa erilaisten eturyhmien ohjauksesta tai painostuksesta."

Sanomanetti 19.06.2003.
http://www.sanomanetti.fi/
2003/06/19 /
aatoserkkoviikkoteesit.htm

---

Lue myös!

Kuva: Pertti Manninen.

Outo ovela optio = kansallismaiseman tuho.
Kansallismaisema vuonna 2010?
Kuva Nettisanomissa 14.03.2002 julkaistusta kirjoituksesta: Kansallismaisema vuonna 2010? Väliotsikot: Raha ratkaisee!
Helsingin Sanomat - jäävi?
And so what?
Alkuperäinen kirjoitus:
Kansallismaisema vuonna 2010?

ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Sanomanetti.fi  -  torstaina 10. helmikuuta 2005  - etusivu - nro 309 

Sanomanetti.fi  -  torstaina 03.02.2005  - etusivu - nro 308