Double Fantasy: Sama pimeä vuodenaika 25 vuotta sitten. Ikkunaa vasten suudelmassa, hetken välkehtivän auringon kohteessa John Lennon ja Yoko Ono uuden mustavalkean levykannen kuvassa, Double Fantasy!

Tavallinen tiistai, yksi päivä, jota ilmestynyt, yksiön ikkunalle asetettu kansio nopeasti kurkistavassa auringossa ja tähtien odotuksessa valaisee. Vieläkin, jopa mustan muiston kehyksin se on rakkausalbumeista valkoisin ja vapauttavin.

Päivällä tuona tiistaina kai kirjoitin jotain, en tiedä, kirjoitinko jotakin ja mitä se olisi ollut. Uutisointia? Hetkessä siitä oli tuleva yhdentekevää.

Kosmisella planeetalla vallitsivat silloinkin rankat ajat. Silti välkehti enemmän kuin nyt myös valoisa tähdenodotus, yhteisyyden mahdollisuus. Silloin oli mielestämme suhteellisen lukuisa joukko rauhan ystäviä, unienkeleitä, oikeudenmukaisuuden luottamus, unenlahjat ja mannerten välisen yhteyden tunnustelevan idealistinen vesimiesmieli. Kunnes.

Pirstaleet:
...
Toivo:
...
Rakkaus:
...
Idolit ja muut:
...
Hiljaisuus:
...
Mitä John tahtoisi meidän paljon tekevän?

En tiedä sanoa, tunnen sen, tämä on ajatuksen musiikkia, tämä ei ole uutinen. Tämä on ajan ja ajattomuuden vihkimysehdotus.

Sellainen, että muistaisi ihmisen alkuperäisen osan, johon kuuluvat myös vihan tunne ja vihaa purkavan pelon tunne. Mutta tuon tunnekasautuman oikeutus on sellainen, että myös vihatessamme tuntisimme ja hyväksyisimme toisemme, me, ihmisinä ja luotuina persoonalliset, mutta pohjimmiltamme samanlaiset. Ei se oikeutus ole sitä varten, jotta loukkaisimme, kivittäisimme ja surmaisimme. Yokon ja Johnin vetoomus yhdistää luomaan pahoistakin tunteista hyvää kantavan voiman.

Kun yksin muistaa, että meitä on paljon, on meitä yhdessä paljon samanlaisia, ihonväristä, rodusta, varallisuudesta, iästä, lahjakkuudesta, virheistä riippumatta, ja rakkaus jää ja leviää.

Minä olen sinä, sinä olet minä, sanovat itämaiset lähimmäisenrakkautta hiljaa meditoivat, ja käytännössä osoittavat viisaat ja lapsekkaat.

Imagine: En taida tätä sanoa, pikemminkin elää vain, vellovissa tunteissa ja jäsentymättömässä itkussa. Tämä osuuteni sanomalehteen on kuin nenä, joka haistamatta kunnon uutista antaa itkun puron valua suuren virran vesiin.

John toivoi ihmisarvoisen kokemuksen; tunnetuimman laulunsa mukaan jokaiselle Imaginen, yhteisen rauhan ja rakkauden ajan, joka vielä kerran on valona tuleva.

Voi meitä lapsia! Tehkäämme se!

John Lennonia kaivaten 8.12.2005, 25 vuotta myöhemmin."
teppo.kulmala@keskisuomalainen.fi